perjantai 15. heinäkuuta 2011

Värikokeiluja

Heinäkuun puoliväli, kesän kuhakausi uistelijalle parhaimmillaan ja vielä noin kuukausi peliaikaa jäljellä. Edellisen kirjoituksen jälkeen olen käynyt neljästi uistelemassa, joten tänä kesänä jo kuusi reissua. Kaikkiaan veneeseen on noussut 69 kuhaa ja neljä ahventa. Kuhista 39 on ylittänyt 40 cm:n alamitan. Keskimääräinen saalis on ollut runsaat 12 kalaa, eli selvästi parempi kuin aiempina kesinä!

Valtaosa kaloista on tullut edelleen pinnasta, mutta takilakin on antanut jo joitakin kaloja (3-4 metristä). Olen siis päässyt vihdoin kokeilemaan, miten takilaan tarkoitetut, syvemmältä kalastavat uudet värit/vaaput toimivat. Piiruuttani olen testannut, voiko alennus/poisto/halpis -vaapuista tehdä ottipelejä itse tuunaamalla. Lisäksi olen yrittänyt saada inhokkini, joilla ei ole koskaan tullut yhtään kalaa, uudelleen eloon.

Alla olevassa kuvassa on takilaan tarkoitettuja uudelleen maalattuja halpisvaappuja ja kesän ykköspeli takilassa (kupariahven maalattuna Stormin Thunderstickiin).


Testasin niitä ensimmäisen kerran 6.7., kun olimme Jarin kanssa uistelemassa illan ja iltapäivän. Veden lämpötila oli 21-22 astetta, eli ihanteellinen kuhan pintauistelulle. Iltapäivällä kaikki kalat tulivatkin pinnasta vaapuilla, joiden pääväri on hopea/kromi, väri jonka molemmat olemme todenneet ylivoimaiseksi kuhanuistelussa merellä. Olimme jakaneet vavat ja Jari uitti omissaan luottovaappujaan. Takilaan laitoin yo. vaaput eri syvyyksille, mutta mitään ei tullut. Jari vähän kyselikin, että miksi ihmeessä vaivaudun maalaamaan ja käyttämään aikaani niihin, jos tiedän, että Stormin Thunderstick toimii uinniltaan joka tapauksessa paremmin. Oikeassa olit, miksi ihmeessä??! Ja kun katsoin tarkemmin vaappujen uintia, oli se aivan liian levoton kuhalle. Ehkä uintilevyä kaventamalla sen saisi rauhallisemmaksi. Loppuillasta kupariahven tilalle ja lopulta takija antoi kaksi alamittaista.

Sen verran kovan luokan kuhanuistelija Jari on, että hän oli koko päivän muutaman kalan edellä minua aina iltahämärään saakka. Vasta auringonlaskun jälkeen hämärässä pääsin niukasti Jarin ohi (11 vs.9). Toisaalta hän sai session kaksi suurinta. Kaikkiaan tulos oli mahtava: 20 kalaa veneeseen, joista tosin vain 9 oli mitallisia. Saamamiehen kanssa on aina mukava kalastaa, kun itsekin oppii uutta!

Seuraavana päivänä naapurinmiehen kanssa uudelleen vesille. Vaikka sää, veden lämpötila ym. olivat aivan kuten edellisenä päivänä, saalis jäi neljään kuhaan ja kahteen ahveneen. Kuhistakin vain yksi oli mitallinen. Tyypillistä kuhanuistelussa: välillä kalat lähtevät sisäsaaristosta muualle, etkä löydä niitä mistään vaikka kuinka etsisit. Tilanne heikkeni edelleen seuraavalla kerralla, 11.7., kun sain vain yhden ahvenen takilasta ja sekin aivan "väärästä" paikasta. Veden lämpö oli jo satamassa 24,5. Vaikka sanotaan, että nimenomaan kuha viihtyy mahdollisimman lämpimässä vesessä, rajansa kaikella. Olenkin huomannut, että ihanteellinen pintaveden lämpötila on noin 19-21 astetta kuhanuistelussa.

Viimeisimmän reissun tein eilen ja pääsin taas kokeilemaan virityksiäni. Sää lämmin, mutta ei helteinen. Lounaistuuli tyyntyi iltaa kohden. Veden lämpö 19-20 astetta, eli ihanteellinen. Kaikkiaan kaloja nousi veneeseen 26, joista yksi ahven. Mitallisia kuhia niistä oli 12. Yes!!


Hauskinta illassa oli se, että lähes kaikki uusiomaalatut/tuunatut vaaput toimivat. Olin kaventanut yo. halpisvaappujen uintilevyä kapeammaksi, ja kas kummaa, nyt ne antoivat kolme kalaa. Ao. kuvan Dalton (kolmas yltäältä), jonka useilla eri alkuperäisväreillä en ole koskaan, siis koskaan saanut yhtäkään kalaa, antoi nyt tuunattuna useita kuhia. Kuvan alimmainen vaappu, jolla ei ole edes tuotenimeä ja jonka olin ostanut joskus Honkkarista, antoi samoin useita kaloja tuunattuna. Myös Thunderstickin kaksikoukkuinen yksinkertainen silakkajäljitelmä antoi useita kaloja. Ainoastaan Rapalan (kuvan ylin) tuunattu versio ei toiminut.


Kalojen tulo oli niin rankkaa, että sessio oli pakko lopettaa kesken. Kotona jo yhdeltätoista, perkaus, fileeraus ja pakastaminen. Valmista kahdelta yöllä, minkä jälkeen nautin lasin valkoviiniä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti