sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Kuhakauden avaus


Kuhakausi avattu ja kaksi iltareissua takana. Helle on nostanut veden lämpötilan ihanteelliseksi eli kalat ovat aktiivisia ja pinnassa. Kaikkiaan kuhia on noussut jo 20 kappaletta ja niistä ainoastaan 3 oli alamittaisia. Tyypillinen mittakala on vajaan kilon painoinen, eikä tänä kesänä ole vielä noussut yhtäkään, joka olisi edes lähellä kahta kiloa. Tyypillistä Helsingin kuhansaaliille onkin se, että määrät voivat olla aika ajoin erinomaisia, mutta kokojen osalta kahden kilon kala on jo huippujuttu.

Tosiaan reissuja on takana jo kaksi vaikka vene siirtyi Taalintehtaalta vasta tiistaina 28.6. Ensimmäinen kerta oli 30.6., jolloin ehdin uistella 3 tuntia yömyöhään. Veneeseen nousi kaikkiaan 8, joista yksi alamittainen. Lämpimän kesäkuun vuoksi veden lämpötila oli noussut jo 17,5-18,5 asteeseen, eli oikein hyvä kuhanuistelun kannalta. Näin lämpimällä vedellä kalat ovat jo pinnassa, ja niinpä takila ei antanut yhtäkään kalaa. Sen verran vilkasta kalantulo oli, että en ehtinyt kuin ensimmäisellä peruspaikalla pyöriä, sillä vapaoja oli koko ajan kokeiltava ja uudelleen viritettävä.

Seuraavalla reisulla 2.7. veden lämpötila oli edelleen noussut, 21-22 asteeseen. Itätuuli tyyntyi iltaa kohden ja ilma oli pilvetön ja helteinen. Keli oli siis kuhanuistelijan kannalta ihanteellinen. Vajaan neljän tunnin uistelu oli jälleen yhtä vapojen sisäänkelausta ja uudelleen virittämistä. Iltasession saalis: 12 veneeseen, joista kaksi alamittaisia. 12 vavan hoitaminen oli sen verran rankkaa tälläisellä kalantulolla, että lopetin homman kesken iltayhdeksän jälkeen, vaikka paras syönti olisi todennäköisesti tullut vasta parin tunnin kuluttua auringon laskiessa. Tälläkin kertaa kaikki kalat tulivat pinnasta ja ensimmäisestä perusmestasta, enkä vapojen jatkuvan kokeilemisen ja virittämisen lomassa edes miettinyt siirtymistä muualle.


Näin hyvällä syönnillä voi hyvin kysyä, onko mitään järkeä pitää 12 vapaa vedessä. Oikeastaan ei olekaan, sillä jos ulommainen plaanarivapa ottaa kalan, joudut kelaamaan kaikki sisämpänä olevat kolme vapaa ensin sisään ennen kuin pääset edes käsiksi siihen vapaan, jossa kala mahdollisesti on. Ja sitten uudelleen neljän vavan viritys. Entä jos siellä uloimmassa onkin vain rakkoleväpuska. Tosiasiassa minulla olikin keskimäärin vain 6-8 vapaa jatkuvasti vedessä, sillä liian moni vavoista oli jatkuvasti kelattuna sisään tai ulosviritysvaiheessa. Kun lisäksi takila ei antanut mitään syvältä, jatkuvasti kalastavia vapoja oli keskimäärin vain 4-6 kpl.

Tämän kauden uutuusvieheitä on voinut käytännössä testata vain pintauistelussa, sillä kalat ovat olleet pinnassa. Koska kalastus tapahtuu poikkeuksetta hyvin sameassa vedessä, olen tänä vuonna keskittynyt väreihin ja haluamieni efektien vuoksi olen ryhtynyt itse sekoittamaan akryylivärejä suoraan pigmenteistä. Ao. kuvassa on neljä uuden värifilosofian tuotetta, sekä viime vuoden ykköspeli, mulkosilmäsärki.


Hämmästyttävää on ollut se, että yli puolet kaloista on saatu kuvan silakka- ja ahvenimitaatioilla, jotka on maalattu Stormin klassiseen Thunderstickiin. Vastaavasti kuvan Bomber 15 A:n päälle maalatuilla ei ole tullut yhtään kalaa! Kun lisäksi noin neljäsosa kaloista on tullut mulkosilmäsärjellä, voi sanoa että suurin osa saaliista on tullut vain kolmella vieheellä! Thunderstickin uinti vaikuttaa jälleen aika lailla ylivoimaiselta. Toisaalta alkuperäisväristen Thunderstickin saalis on ollut lähes nolla, vaikka niitäkin on uitettu todella paljon. Silakka-Thunderstickejä on nyt tulossa heti kaksi lisää. Värikokeilut jatkuvat...

Vielä vetonopeudesta. Veneeni on Silver Eagle jonka perässä on Hondan 115 hv nelitahtimoottori. Vaihteen ollessa päällä vetonopeus on liian kova, noin 2 solmua. Tämän vuoksi olen käyttänyt ajoankkuria vauhtia hidastamassa. Kuha kun ei ole mikään merten torpeedo kuten hauki, joten hitaampi vauhti (noin 1,4 solmua) sopii mielestäni paremmin kuhanuisteluun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti