Siikaa Larusta

Siianonginta alkoi tänä vuonna vasta 18.4., kun sain ensimmäiset neljä puolen kilon siikaani Larusta. Siikakausi alkoi selvästi myöhässä mm. paksun jääpeitteen ja Vantaanjoen runsaiden (kuraisten)sulamisvesien vuoksi. Helsingin edustan vesi oli poikkeuksellisen sameaa ja roskaista aina huhtikuun puoliväliin saakka. Toisaalta asiassa on se hyvä puoli, että nyt on saanut kalastella rauhassa, kun osa porukasta näyttää luovuttaneen kokonaan.

Mielipaikkani on Lauttasaaren eteläinen ranta ja erityisesti Sisä-Hattu, jonne pääsee vain kahlaamalla pitkän särkän yli. Vaikka olet keskellä kaupunkia, näkymä etelään ja länteen on kuin saaristomerellä. Kalastaakin saa kaikessa rauhassa, kun sunnuntaikävelijöillä harvoin on kahluuhousut vakiovarusteena. Siianonginta on todella rentoa kalastamista. Viritä pohjaonget, mutustele eväitä, hörpi kahvia ja nauti meren kohinasta ja kevätauringosta. Ja jos sattuu hyvä syönti, siikoja voi tulla iltapäivän aikana kymmenkuntakin, joten jatkuvaa puuhastelua vapojen kanssa riittää. Sitäpaitsi kaupungilta voit ostaa kolmen vavan erikoisluvan koko kaudeksi runsaalla kymmenellä eurolla.

Siikaonginta on yllättävää kyllä taito- ja välinelaji. Kalastuslehdissä kerrotaan säännöllisin väliajoin perusasiat, mutta minun näkemykseni poikkeaa aika paljon valtavirrasta. Ensinnäkin käytän epäortodoksisesti jäykkää ja pitkäheittoista (kahdeksan jalan) haukivapaa, jolla voi heittaa mahdollisimman painavaa punttia. Painava puntti (vähintään 50g liukupaino) lentää pitkälle, eikä liiku pohjassa niin helposti kuin kevyet puntit. Meren pohjassa on paljon kasvillisuutta ja roskaa, joten puntin pienikin liike pohjaa pitkin saa koukut ja madot roskaisiksi, jolloin kalantulon voi unohtaa. Pitkät heitot ovat useinmissa paikoissa tarpeen, sillä siiat ovat harvoin aivan rannassa. Melkein voisi sanoa nyrkkisääntönä, että mitä pitemmälle syötin saa rannalta, sitä paremmat mahdollisuudet kalansaantiin on.

Käytän 0,25 kuitusiimaa ja tapseissa 0,2 monofiilia. Kahdella tapsilla en luule saavani kanta kalaa, vaan tuplaan syötin hajun. Siikahan löytää madon hajun perusteella. Jos et ole saanut tuntiin mitään, koukut pitää tarkistaa roskaisuudesta ja madot vaihtaa. Käytän siis ainoastaan elävää syöttiä, matoa. Maissinjyvät, katkaravut ym. sopivat paremmin muihin ruokapöytiin. Niin ja koukut: mahdollisimman pienet kokoa 8-12.

Paikallistuntemus siianonginnassa on välttämätöntä. Syötti pitää osata heittää juuri oikeaan kohtaan, jossa kalat syönnöstävät ja jossa ei ole liikaa kasvillisuutta. Vain kokemuksen kautta opit tuntemaan rantojen pohjat, joten yhden elämän aikana ei kovin montaa mestaa ehdi kunnolla kartoittaa.

Siianonginnan kausi on lyhyt, jäiden lähdöstä vapun jälkeiseen viikkoon. Huippukausi ajoittuu yleensä vappua edeltävään viikkoon. Tämän jälkeen muut, vähempiarvoiset kalat valtaavat rannat ja siiat palaavat kauemmas avomerelle...

Meritaimenta Gotlannista

Gotlannin reissu ohi (5.4. - 8.4.) ja tässä tärkeimmät. Ensinnäkin kalastusmatka Gotlantiin on ehdottomasti vaivan väärti, vaikka meritaimenen kalastus rannalta on vähintäänkin haastavaa. Ilman (paikallis)opasta ei kannata lähteä mieltään pahoittamaan. Kalastaminen rannalta on poikkeuksellisen miellyttävää jo pelkästään luonnon ja maisemien vuoksi. Ja sitten se saalis: kaksi ylös, joista toinen 3,58 kg / 69 cm, toinen alamittainen 45 cm ja lankomiehelle 1,4 kg / 53 cm. Yes!! FYD:n oppaan mukaan 3,6 kg oli tämän kauden ennätys.

Tuuliolosuhteet ja veden lämpötila määrittävät täysin Gotlannin kalastuksen. Veden lämpötila oli noin 3 astetta ja lahdissa parhaimmillaan pari astetta enemmän. Toisaalta kova tuuli sotki tuulen puoleisen rantaveden, joten kaloja jouduttiin etsimään hieman poikkeavista paikoista. Ensimmäisenä päivänä 1. hot-spotista (Irevik) kaloja ei löytynyt, joten loppupäivä vietettiin Kapelsvikin itärannalla. Sieltä minun kalani nousivatkin ja muu porukka sai vielä pari tärppiä. Seuraava päivä vietettiin kovan länsituulen vuoksi saaren itärannalla useammassa mestassa, josta lankomiehen 1,4:n nousi iltapäivällä. Seuraavana päivänä länsituuli yltyi myrskyksi ja kalastus sai matkailullisen luonteen. Kapelvikennin pohjukka koluttiin ja loppupäivä vietettiin hieman pohjoisempana Falvikenin ympäristössä. Viimeisenä päivänä tuuli kääntyi luoteismyrskyksi, joten suunta länsirannikolle Skansuddin ja Hammaruddin väliselle rannalla. Lisäksi matkan varrella tsekattiin pari paikkaa pohjoisempana: Kovik ja Sigvards. Koko päivänä ei tärpin tärppiä.

Ottivieheiksi FYD:n Kenny ja Jucke neuvoivat punamustaa. Alkukaudesta meritaimenet tarvitsevat ärsytystä, luonnovärit ja hopea toimivat myöhemmin. Kovan tuulen vuoksi perhoa ei kannattanut edes miettiä, joten punamusta 27g Sandgrävlingen oli FYD:n oppaiden ehdoton suosikki. Tosin 3,6 kg:n sain itse tekemälläni punamustalla rannikkovaapulla, joka uppoaa huomattavasti hitaammin kuin paljon käytetyt vicket. Ehkä se oli se salaisuus, viehettä ei tarvinnut jatkuvasti kiskoa rantakivistä, matalassa vedessä kun kalastettiin.

Vielä välineistä. Käytin hyrräkelaa, vaikka paikalliset suosivat haspelia sen pitkäheittoisuuden vuoksi. Tosin Shimanon Calcutta TE 200 DC oli aivan ehdoton pitkäheittoisuutensa vuoksi, eikä se jäänyt yhtään haspeleille pituudessa. Ja niin kuin me hyrrämiehet hyvin tiedämme, tuntuma vieheeseen on aivan omaa luokkaansa hyrrällä kalastettaessa...

Reissun lopuksi puolalaiset mökkinaapurimme kertoivat saaneensa 10 kalaa kahden MP-päivän jälkeen, joista kolme ylös. Tosin heillä oli siitä erikoinen tapa, että kalat (noin 5-6 kg) oli fileerattu kauniisti jo rannalla. Kameraakaan ei ollut sattunut kellekään heistä mukaan, joten saaliskuvia ei ollut esittää... Lisäksi heidän näyttämänsä meritaimenen kylkien pilkut olivat ainoastaan kylkiviivan yläpuolella ;) Että semmoisia kalastajia.