Hankala huhtikuu

Jos kalastuskausi voi alkaa vaikeasti, niin tänä vuonna huhtikuu oli yhtä tuskaa. Ensin Öölannin lähes katastrofaalinen meritaimenreissu, sitten siikakauden nihkeä avaus Helsingissä ja lopuksi vielä jäiden lähdön tuskainen odotus kuun lopulle. Mutta aloitetaan Öölannista. Ja jotta ei jää epäselvää, kalastusmatkailu on aina vaivansa väärti!

Saavuimme sunnuntaina 7.4. Grankullavikin lomakylään, joka mainosti itseään myös eräänlaisena urheilukalastuskeskuksena. Periaatteessa maritaimenkausi oli juuri alkamassa, mutta meidän (minä ja lankomies) lisäksemme kylässä ei ollut kuin yksi tanskalainen pariskunta, jonka pariskunnan mies kuivatteli kahluuhousujaan saapuessamme. Siis missä kaikki kalastajat? Olimme varanneet oppaat Ölands Fiske & Turistservice:ltä, mutta lomakylän emäntä ei ollut tuntevinaan ko. firmaa, kun kerroimme oppaistamme ... No seuraavana aamuna sitten aloitimme kalastuksen ja Jacob ja Ingemar ilmestyivät tikkana klo 9 majapaikkaamme.

Kevät oli selvästi myöhässä ja veden lämpötila rannoillakin vain noin 3-5 c-astetta, joten haastetta riitti. Ensimmäisenä päivänä tuuli kollisesta, joten kiersimme pohjoisissa paikoissa ja aloitimme Björnsnabben -niemeltä saaren luoteiskulmassa. Kaverille yksi seurio, minulle ei mitään. Siirryimme seuraavaksi pohjoiskärjen majakan, Långa Erikin tuntumaan, ja ensimmäiset epäilyt oppaistamme alkoivat herätä. Aina kun yritimme kysyä, mitä kohtia, matalikoita, kiviä tms. pitäisi erityisesti yrittää, heillä ei ollut hajuakaan ns. hot spoteista. Kommentit olivat, että ollaan tässä ja heitetään merelle. Ingemarilla ei ollut koko opastuksen aikana kertaakaan mitään sanottavaa kalastuspaikoista, mutta erikoinen tapa, että hän hiipi taaksesi, kun heitit viehettä. Lankomies sai pari kertaa hätisteltyä hänet vähän kauemmas, mutta minä en hänen hiipimistäänn huomannut ja puolenpäivän aikaan sain mielettömän siimasopan, kun vieheeni tarttui Ingemarin vavan siimaan heiton taka-asennossa ... Varavapa keloineen autosta ja  tunti aikaa hukkaan. Päivän päätteeksi Byxelkrokin eteläpuolelle Toknäs udden ympäristöön, mutta ei tärpin tärppiä.    
   

Seuraava aamu oli tarkoitus aloittaa etelämpää, länsirannikolta Äleklintan kohdalta. Tuuli oli yöllä kääntynyt itään, joten länsirannikko ei ollut ihan paras mahdollinen valinta. Tunnin ajon jälkeen tapasimme oppaamme Äleklintassa ja Jacob totesikin, että ollaan tässä vähän aikaa ja siirrytään pohjoisemmaksi itärannikolle. Juuri tämän takia pyysin, että vaihdoimme kännynumerot, niin hän olisi voinut soittaa suunnitelman muutoksesta... Lopulta päädyimme hieman pohjoisemmaksi Grönvikin eteläpuoliselle rannalla, jossa minulla yksi (todennäköinen) tärppi. Tai ainakin vieheeseen oli tullut pari hampaanjälkeä. Seuraava paikka itärannikolle Högenäsordeen ja sieltä lopuksi hieman pohjoisempaan Källahamnin edustalla olevaan niemeen. Ei tärpin tärppiä eikä tipin tippiä, kun erosimme.

Kolmantena päivä omillamme ja aloitimme päivän saaren pohjoisosan itärannalla olevasta Ängjärnsuddenilta. Ilma aurinkoinen ja tuuli idästä. Kalastimme erityisesti niemen etelärantaa lomakylän emännän ohjeen mukaisesti. Ei mitään, joten lyhyt pistäytyminen länsirannalle Byrums Sandvikin eteläpuolelle. Päivän päätteeksi kalastimme vielä itärannan Kesnäsuddenin rantaa pari tuntia... ei tärpin tärppiä.

Neljäntenä päivänä turhat paineet olivat jo kadonneet, sillä mp keikka alkoi näyttää ilmeiseltä :D Tuuli edelleen idästä, joten suuntasimme jälleen itärannikon kalastuspaikoille. Päivän aloitimme kuitenkin Bjönsnabbenilta, jossa lankomiehellä ensimmäisenä päivänä seurio. Ei kuitenkaan mitään. Itärannalla suuntasimme ensin Kroppordeen, jossa vihdoinkin avasin tilin. Niemen eteläpuolella matalasta vedestä ensin yksi alamittainen hetken aikaa kiinni ja puoli tuntia myöhemmin hieman sisemmästä vihdoin noin puolentoista kilon kala kiinni! Ainoa mutta vaan oli se, että kiinni jäänyt kala olikin hauki!! :D Seuraava paikka hieman etelämpänä Nybyorde ja nyt vuorostaan lankomiehellä kala kiinni. Siiman päässä noin kolmekiloinen kaunis hauki...    
 

Päivän päätteeksi kävimme vielä Björnsnabbenilla ja rannalta löytyi tanskalainen mökkinaapurimme puolisoineen. Hetken heiteltyämme palasimme autolle samalla, kun tanskalainenkin lopetteli. Autolle tullessaan hän kantoi noin parin kilon meritaimenta ja näytti takakontissa toista samanlaista. Kolmannen oli kuulemma päästänyt takaisin, kun oli niin laiha... Jaa, että sillä tavalla. Ja oli heittänyt pinkkiä katkaperhoa bombetella koko päivän samasta paikasta niemen kärjestä.  Oli kuulemma kymmenens kerta kun oli täällä kalastamassa. Niin kuin kaksi vuotta sitten totesin, Gotlantiin ei kannata lähteä ilman hyvää opasta mieltään pahoittamaan. No eipä se kannata näköjään Öölantiinkaan lähteä ilman hyvää paikallisopsta, joka tuntee kalastuspaikat ja tietää mitä tekee :D Ainoa lohtu Öölannin meritaimenreissussa todellakin oli se, että oppaiden kanssa emme saaneet kalan kalaa. Itseksemme saimme edes ne hauet...

Suomikalastus oli pitkän talven takia selvästi myöhässä ja vasta sunnuntaina 21.4. ensimmäisen kerran siikaongelle Laruun. Kalastaa ehdin vain runsaat puoli tuntia, kun lounaistuuli toi viimeiset ajojäät rannalle. Yksi puolen kilon siika ehti kuitenkin tarttua pohjaonkeeni.

 
Seuraavana päivänä töiden jälkeen pariksi tunniksi uudelleen yrittämään, mutta itätuuli oli tuonut Vantaan kuraiset vedet Laruun. Kalansaanti heikkenee heti ja juuri kukaan ei ollut saanut juuri mitään. Minullekin vain yksi siika ylös illan saldona. Jäät olivat vihdoin sulamassa myös Taalintehtaalla, joten pyysin D-marinin poikia laskemaan veneeni veteen haukikauden aloittamiseksi. Tarkoituksena  olisi ollut lähteä heti seuraavana viikonloppuna ensimmäiselle haukireissulle Kemiönsaaren eteläpuoliselle vesialueella. Vene tuli valmiiksi kauniisti pohja maalattuna ja jäätkin sulivat sopivasti. Minulle ei vaan muistettu ilmoittaa asiasta kuin vasta seuraavana maanantaina :D No sattuuhan sitä ... Vappua edeltävä viikonloppu sujuikin sitten siikaongella Larussa sekä lauantaina että sunnuntaina, mutta saaliiksi sain vain yhden kivinilkan. Hankala huhtikuu 2013, eipä voi muuta sanoa...    

Öölanti

Talven aiheuttama tauko kalastuksessa alkaa olla aika tuskallista, mutta helpotusta on tulossa. Huhtikuun toisella viikolla lähdetään lankomiehen kanssa Öölantiin kalastamaan meritaimenta rannalta. Innostus rannikkokalastukseen tulee kahden vuoden takaisesta Gotlannin ressusta, jolloin sain jopa 3,6 kg kalan ja lankomiehellekin mukava 1,5 kiloinen. Vuokramökki Grankullavikista ja opas pariksi ensimmäiseksi päiväksi. Loppuaika (kaksi kalastuspäivää) ollaankin sitten omillaan. Saaps nähdä miten käy. Talven aikana olen taas tehnyt joitakin uusia rannikkovaappuja ajatellen nimenomaan kalastusta hyvin matalassa vedessä. Ao. kuvien  vaappujen strategiset mitat ovat 9 cm / 20 g ja tuulenkaloille 13 cm / 17-20 g. Kaikki ovat hitaasti ja väristen uppoavia, jotta niitä voi kelata hitaasti kylmässä vedessä.

Lisäksi olen tehnyt suuren määrän perhoja: Pattegrisen ja Magnus muunnoksia, katkajäljitelmiä, omia "mysis" -jäljitelmiä ym. Perhoja käytän ensisijaisesti sivuperukkeissa sekä bombetten kanssa. Pari perkovapaakin otan mukaan varmuuden vuoksi, jos tulee todella tyyni keli... Kalastamme siis rannalta matalassa vedessä kahlaten. Veden lämpötila on tärkeä alkukevään kalastuksessa ja pienikin muutos voi olla tärkeä kaloja etsittäessä. Keväällä meritaimenet hakeutuvat mielellään mataliin lahtiin, joissa veden lämpötila on hieman korkeampi kuin muualla ja siten on suurempi todennäköisyys, että pohjaeliöt ovat liikkeellä talven jälkeen. Veden lämpötilan mittaamiseen löysin Claes Ohlssonilta kätevän (ja edullisen) lämpömittarin, jolla voi näppärästi mitata veden lämpötiloja samalla, kun kahlaa. Paketin mukaan se olisi vedenpitävä, mutta en ihan taida uskoa/kokeilla.

   
Vielä tilpehööreistä. Viehelukot ovat aina olleet meritaimenen rannikkokalastuksessa yksi hankaluus. Mistä löydän kestäviä, kevyitä ja pieniä, mutta samalla kohmeisilla käsillä helposti avattavia viehelukkoja, joissa on käytetty kunnollista rst-terästä. En mistään, joten päätin tehdä itse omat lukkoni. Ao. kuvassa 0,6 mm teräslangasta (rst) taivutettuja lukkoja, joista toinen avattava (ns. norjalainen) malli ja toinen malli, jossa lukkoa ei tarvitse varsinaisesti avata, vaan viehe "kierretään" lukkoon. Malli on Lundgrenilla myytävästä (selvästi suuremmasta) kilpalukosta, jota käytän hauenkalastuksessa. Vetokokeissa olen todennut, että lukkoni kestää hyvin 6 kg painon. Kaikkein pienimmät ovat alle 10 mm pituisia ja ne soveltuvat hyvin perhoille sivuperukkeisiin ja bombetteen. Perhon uinti ei kärsi lainkaan lukosta, vaan päinvastoin. Perho voi "elää" lukossa paremmin kuin kiinteässä solmussa. Huhtikuun alkuun on vielä aikaa, joten vaappujen tekoon ja kamojen virittämiseen on vielä aikaa ...

Vielä ruotsalaisesta avoimuudesta. Herra nimeltä Pelle Klippinge on kirjoittanut juuri äsken ilmestyneen kalastusoppaan Smålannin rannikon ja Öölannin meritaimenkalastukseen. Hämmentävää on se, kuinka yksityiskohtaisesti hän kuvaa karttojen kera vajaat 50 kalastuspaikkaa. Suomessa tätä ei tapahtuisi koskaan. Myös netistä löysin useita ruotsalaisten pitämiä blogeja, joissa kerrotaan aika avoimesti kuvien kera meritaimenen kalastuspainoista Öölannissa.  

Syksyn hauenkalastuksesta ja vähän ahvenenkin

Blogikirjoittelu on syksyllä jäänyt vähän vähemmälle, mutta kun kausi on nyt osaltani ohi Taalintehtaan vesillä ja vene talviteloilla, päivitykseen on taas aikaa. Syyskausi alkoi elokuun lopussa, kun siirsin veneeni Helsingistä Taalintehtaalle syksyn haukireissuja varten ja kaikkiaan olin 14 päivää haukikalassa syyskaudella. Seuraavassa lyhyet reissuraportit aikajärjestyksessä: 

1.9. oli syksyn ensimmäinen haukireissu Taalintehtaalla. Lämpimän alkusyksyn vuoksi  vesi oli vielä todella lämmintä: 16-17 c-astetta. Kova länsituuli, pilvistä ja välillä sadetta, eli oikein hyvä kalakeli: Kahdeksan veneeseen, ei kuitenkaan kokoja (suurin vajaa 3 kg). Lisäksi saman verran tärppejä ja yksi iso (6-7 kg) vapautti itsensä veneen vieressä.

8.9.  kaverin, Jarin, mökillä Nauvossa haukikalassa koko päivän. Koska olin saapunut mökille jo edellisenä iltana, lähdimme liikkeelle jo aamukahdeksalta. Kova tuuli länsiluoteesta, mutta ei sadetta, vaikka säätiedotukset lupailivat. Vaikea päivä ja sain vain 7. Veneeseen kaikkiaan 11. Vaan ei kokoja ... suurin alle 2 kg. Vedet olivat edelleen kovin lämpimiä, vaikka syyskuu jo pitkällä, joten isommat kalat olivat vielä syvällä. Kuten Taalintehtaalla, Nauvon vedet ovat todella kirkkaat ja puhtaat, joten näimme usein haukien iskut vieheisiin livenä.

15.9.  Kalassa Taalintehtaalla viikkoa ennen Kanadan lohireissua Vancouver islandilla. Navakkaa länsituulta, puolipilvistä ja mikä parasta veden lämpötila laskenut vihdoin sopivaksi, runsaaseen 14 c-asteeseen. 11 haukea veneeseen. Lisäksi 3 irrotti itsensä veneen vieressä ja lukuisa määrä tärppejä ja seurioita, vaikka olin merellä vain runsaat 5 tuntia. Vaan ei vielä juurikaan kokoja, suurin 4,5 kg. Tuttu merikotkapariskuntakin tuli tervehtimään :)

6.10. Kanadan reissun jälkeen heti viikonloppuna Taalintehtaalla lankomiehen kanssa. Navakkaa länsituulta, vesi noin 12 astetta, mutta harmillisesti auringonpaistetta koko päivän. Sain silti 7 haukea ja veneeseen yhteensä tuli 10. Ei kokoja, suurin 2,5 kg. Lisäksi sain ison, yli puolen kilon ahvenen pikkujerkillä!

9.10.  Lomapäivä töistä ja kalassa Taalintehtaalla. Päivällä aurinkoista ja itätuulta, kahden aikaan tuuli kääntyi koilliseen, hrrr, ja taivas synkkeni pilviseksi. Veden lämpötila vielä yli 11 astetta. 9 haukea veneeseen ja saman verran tärppejä. Suurin 5 kg ja keskikoko noin 2-3 kg.

13.-14.10. olin viikonlopun työkaverin, Timon mökillä Vaasan Raippaluodossa kalassa. Lauantaina pohjoistuulta ja sadetta koko päivä, sunnuntaina tuuli idästä ja puolipilvistä. Saaristo on siellä uskomattoman kivistä ja rikkonaista. Jotenkin se tuo mieleen Ahvenanmaan tuulen tuivertaman länsiosan ja toisaalta itäisen Suomenlahden kivikkoisuuden. Mutta kalastukseen: yhteensä 30 haukea ja 4 ahventa, joista minun 18 + 1. Suurin hauki oli Timon 4 kg. Tapahtumia siis todella paljon ja kalastuspaine vaikutti lähes olemattomalta, enkä ihmettele ... kukaan ulkopuolinen ei siina kivikossa kalasta ainakaan omalla veneellä.

 

20.10. pikaisesti Taalintehtaalla 4+ tuntia. Veden lämpötila oli vielä yli 10 c-astetta, sadetta ja tihkua koko päivän ja hento tuuli luoteesta. Kalastin lähes koko päivän uusilla mestoilla, jotka olin katsonut etukäteen kartasta. Silti 8 haukea veneeseen ja suurin 3,5 kg. Päivän väri oli ormu ahven, sillä vesi oli varsin sameaa paikoissa, joissa kalastin.

28.10. lankomiehen kanssa haukikalassa Taalintehtaalla. Vene täynnä lunta, eikä mukaan tullut lumilapiota! Oli hämmentävää kalastaa, kun veden lämpötila oli selillä vielä 8 c-astetta, mutta rannat aivan lumessa. Mutta kalastukseen. Tyyni ilma ja aurinko tiesi vaikeaa päivää. Sain silti 8 haukea, mutta kaverille munat pataan. Ei kokoja, oranssimustat pelittivät.

3.11. Taalintehtaalla koko päivän kalassa jälleen lankomiehen kanssa. Käytännössä vesillä kuitenkin vain noin 5 tuntia päivän lyhyyden vuoksi. Tyyntä ja aurinkoista vaikka aamun tihkusade ja pilvisyys lupasi parempaa kalakeliä. Eli vaikeaa oli, mutta silti 7 haukea, 3 ahventa ja lukuisa määrä kylkilahnoja veneeseen , sillä jigasimme satama-altaalla tunnin ennen varsinaista liikkeelle lähtöä.

10.11. oli aivan huippupäivä!! Olosuhteet ihanteelliset, eli koko päivän kovaa etelätuulta, pilvistä ja aina välillä sadetta. Ilman ja veden lämpötila noin 5 c-astetta. 5 tuntia liikkeellä ja 14 haukea veneeseen ja mikä hienointa ahven, jonka mitat: 46 cm / 1,3 kg! :D Ei jäänyt edes harmittamaan se noin 8-10 kg hauki, joka irrotti itsensä veneen vieressä. Hämmästyttävää oli se, että kaikki päivän kalat tulivat samalla, juuri tekemälläni uudella jerkillä, vaikka uitin muitakin kuvia. Olin suunnitellut sen vähäisen valon kalastukseen ja se toimi kuin unelma. Juuri ennen auringonlaskua se antoi kahdeksalla peräkkäisellä heitolla 7 kalaa ja yhden tärpin! Kuvassa ennätysahveneni ja "sankarijerkki".

17.11. Taalintehtaalla lankomiehen kanssa noin 4 tuntia efektiivistä hauenkalastusta, kun hän halusi välttämättä ensin jigata ahvenia (kylkilahnoja) satama-altaassa... Mutta haukia saimme 9 veneeseen, joista kaverin 3, vaan ei mitään kokoja. Tuuli tyyntyi iltapäivällä ja syönti heikkeni samaa tahtia. Vesi oli edelleen 5+ c-astetta.

24.11.  herätys jo klo 6.40, niin ehti merelle hieman kymmenen jälkeen. Silti ulkona ehti olla vain runsaat 5 tuntia, kun pimeä tulee niin aikaisin. Kalailma oli mitä parhain: Etelätuulta 6-7 m/s, lähes pilvistä ja veden ja ilman lämpötila noin 5 c-astetta. Tähän aikaan vuodesta merivesi on kristallinkirkasta ja heittelin lähinnä juuri tekemääni "särkeä", jossa itsevalaisevaa pigmenttiä (kuvassa). Se toimikin tosi hyvin ja kaloja tuli pitkin päivää 13 ja lisäksi puolenkymmentä tärppiä. Suurin 3 kg.

27.11. pidin lomapäivän töistä, koska loppuviikolle ja koko seuraavalle viikolle sääennuste lupasi pakkasta ja lumisadetta. Ja tämä jäikin viimeiseksi haukireissuksi Taalintehtaalla 2012. Ilman lämpötila vain vähän nollan yläpuolella ja navakahko koillistuuli. Vesi oli ulompana vielä noin 5 c-astetta ja lahdissa 3-4. Otin rennosti ja kiersin vähän kauenpana ulkomerelläkin. Silti 7 veneeseen ja saman verran tärppejä/karkuutuksia. Suurimmat 5,5 kg ja 4,8 kg. Parasta päivässä oli kuitenkin se, että kalat löytyivät juuri sieltä, mistä lähdin niitä etsimään! Kaiken kaikkiaan arkipäivinä on erityisen hienoa olla merellä, kun saa olla todella yksin saaristossa. Koko päivänä en nähnyt yhtään muuta kalastajaa. Mutta tosiaan saman päivän illalla laitoin viestin D-marinille, että veneen voi nostaa talviteloille, kun pakkaset tulevat loppuviikosta. Ja sitten vain odottamaan jäiden lähtöä huhtikuussa ... Kuvassa ulkona oleva lahti, josta sain 4,8 kg:n kalan.

Kaikkiaan haukia tuli syyskaudella 129 ja ahvenia 6. Vieraiden osuus oli näistä 7 + 2. Kun kalastuspäiviä oli 14, keskimäärin haukia tuli minulle noin 9 per kerta. Yhtään mp päivää ei osunut kohdalleni. Haukien määrä oli siis erinomaisesti kohdallaan, mutta koot jäivät selvästi odotuksista. Suurin oli viimeisen reissun 5,5 kg ja koko syksynä vain kourallinen 4-5 kilon kaloja. Toisaalta pienempien kalojen runsas määrä kertoo haukikannan selvästä elpymisestä parin kolmen vuoden takaisesta alakulosta, jolloin saalismäärät olivat selvästi pienempiä. Toisaalta ehkä taidotkin ovat saattaneet hieman kasvaa ... Positiivista oli myös uusien jerkkien toiminta; Syksy toi pari uutta huippujerkkiä erityisesti aivan loppusyksyn kalastukseen. 

Kanada, Vancouver island

  
Kalastusblogin päivitys on jäänyt vähemmälle nyt alkusyksyllä, mutta tässä vähän päivityksiä. Syyskuun lopulla tein tutun kalastusporukan kanssa kalastusmatkan Kanadaan, Vancouver Island:iin. Saman porukan kanssa olimme liikenteessä jo syksyllä 2010 ja kun lohennousu oli tuolloin paras sitten 1930-luvun, oli selvää, että sinnehän piti päästä uudelleen. Toisin kuin Euroopassa Kanada huolehtii erinomaisesti omista lohijoistaan ja saalisvarmuus on aivan eri luokkaa kuin Euroopan kituvilla joilla. Jos Kanadan Länsirannikolla olisi yksikin niin huonossa kunnossa oleva lohijoki kuin Euroopan "parhaat" joet, se laitettasiin heti muutamaksi vuosikymmeneksi täydelliseen kalastuskieltoon. Verkkojen kanssa joissa ja niiden suulla ei saa kalastaa lainkaan ja ainoastaan alkuperäiskansoilla on rajoitettuja erivapauksia. No mutta se kalastuspolitiikasta... turha kiusata itseään, sillä muutosta parempaa ei ole ainakaan Suomessa odotettavissa. Onneksi on mahdollisuus tehdä valintoja ja minua tuskin tullaan näkemään esim. masentavassa kunnossa olevalla Tenolla tyhjää vatkaamassa!

Syksyllä lohennousun aloittaa kuningaslohi (Chinook), minkä jälkeen on vuorossa hopealohi (Coho) ja lopuksi kova taistelija koiralohi (Chum). Tänä syksynä tähtäsimme kuningaslohen ja hopealohen nousuun. Majapaikkamme oli Cowichan Laken kylä, jossa kalastusoppaamme Kenzie pitää perheineen majoitus ym. fasiliteettia. Tärkeimmät joet missä oli tarkoitus kalastaa ovat Nitinat ja San Juan. Menimme Kanadaan itse asiassa kahdessa porukassa, sillä Kalle ja Antti kävivät aluksi mantereen puolella kalastamassa valkosampea neljänä päivänä ja minä, Pasi ja Jari menimme mielummin yksinomaan lohijoille ja otimme siksi pari päivää enemmän kalastusta siellä. Lehto Lontoon kautta Vancouveriin lauantaina 22.9., lentokentän autovuokraamoon ja ajo Nanaimon lautalle ja perillä vielä runsaan tunnin ajo perille. Kuulostaa rankalta, mutta meni yllättävän hyvin. Olimme siis lauantaina Kanadan aikaan illalla perillä ja seuraavana aamuna heti  kuudelta aamiaispöytään ja ennen seitsemää liikkeelle. Illalla saimme vähän vihiä, mitä tuleman pitää. Kenzie kertoi, että Kanadan länsirannikolla on ollut pahin kuivuus 41 vuoteen. Kalat eivät olleet juurikaan päässet nousemaan jokiin, sillä ne olivat kuivuneet loriseviksi puroiksi. Ne, jotka olivat ehtineet nousta jokia jonkin matkaa olivat juuttuneet kiinni muutamiin pooleihin. Ja sääennuste lupasi auringonpaisteen ja kuivan kelin jatkuvan....

Koska ensimmäinen kalastuspäivä oli sunnuntai, suuntasimme matkamme San Juan joelle, sillä Nitinat on paikallisten viikonloppukalastajien suosikki. Noin tunnin ajon jälkeen olimme aamuvarhaisella San Juan joen alajuoksun yhdessä poolissa, jossa oli vielä kohtalaisesti vettä. Runsaan tunnin kalastus ja sekä Jarilla että Pasilla pienet cutthrout -taimenet (käänös punakurkkutaimen?) siiman päässä. Hopealohista tai kuningaslohista ei tietoakaan. Sitten kävely ja pieni eksyminen metsässä matkalla seuraavalle poolillie hieman ylemmäs joenvartta. Kuvasta näkyy hyvin vesitilanne...

Ja olihan se sielläkin yhtä vaikeaa! Vain yksi iso kuningaslohi kiinni muutaman hypyn ajan kunnes vapautti itsensä. Pasila ja Jarilla ei mitään tapahtumia. Kaloja kyllä nähtiin, mutta ne eivät olleet syönnillä!! Loppupäivä San Juan joen suulla, mutta kalansaanti oli aivan yhtä vaikeaa. 

Kanadassa nousulohen kalastus joella poikkeaa aika lailla Suomen (Euroopan) lohenkalastuksesta. Vaappuja ei käytetä lainkaan, vaan lipat ja perhot ovat ehdottomia suosikkeja. Myös lusikoita käytetään selvästi vähemmän kuin meillä. Kalastus on pääsääntöisesti pyydystä ja vapauta (c&r) -periaatteella. Kalastaessa saa käyttää vain väkäsettömiä yksihaarakoukkuja. Tarkoitus on siis säästää kaloja, jotta lohenkalastus voi jatkua tulevinakin vuosina. Esimerkisi San Juan joella kalan sai pitää ainoastaan joen suulla olevan maantiesillan merenpuoleisella vesialueella, eli käytännössä merellä. Kahden kalastusreissun jälkeen en todellakaan voi väittää olevani mikään Kanadan lohenkalastuksen asiantuntija, mutta ao. kuvaan olen laittanut joitakin vieheitä, joilla olen siellä kalastanut. Ne ovat siis oppaamme Kenzien suosikkeja: 

Kalastimme kaikki hyrräkelalla ja 10 - 11 jalan lohivavoilla. Vaikka oppaan kalastusvälineet olivat ihan ok, toimme tällä kertaa omat vavat ja kelat mukanamme. Perhovälineet ovat Kanadassa suosittuja, sillä joet ainakaan Vancouver Island:lla eivät ole lopulta kovin leveitä. Perhoja tai kevyitä lippoja heiteltäessä heittosiiman päähän tulee luonnollisesti liittää liukupaino, jonka jälkeen tapsi ja viehe. Kuningaslohien ja koiralohien kalastuksessa käytetään lisäksi menetelmää, jossa perhoa uitetaan virran mukana kohon kanssa, joka pitää, tapsin päässä olevan painon kanssa, perhon sopivalla syvyydellä. Kuvassa oleva mätimunaa simuloiva perho ja "Egg sucking leech" olivat Kenzien suosikkeja. 

Ensimmäisen päivän jälkeen ymmärsimme, että kuningaslohen osalta kalastus oli turhaa. Käytimme siten pääasiassa pikkulippaa (kuvan keskellä), joka tarvitsi painon tapsin yläpuolelle, jotta sen sai edes jotenkin heitettyä monttuihin, joissa kalat lymysivät. Tarkoitus oli mennä toisena päivänä Nitinat joelle, mutta se oli suljettu kokonaan kalastukselta kuivuuden vuoksi. Suuntasimme samoille mestoille aurinkoisessa kelissä kuin edellisenä päivänä, mutta ei mitään, ainakaan minulla. Vain yksi isompi hopealohi hetken siiman päässä. Kolmantena päivänä oli aamulla hieman pilvisempää ja suuntasimme heti aamulla San Juan joen suulle, sillä vuorovesi oli aamupäivällä korkeimmillaan ja kalat nousevat usein sen mukana joelle. Mutta vaikeata oli!! Kuitenkin ja vihdoin yksi hopealohi pysyi kiinni aina vapautukseen asti. Kiloja tosin vain 4,5 oppaan silmäpuntarin mukaan (ks. kuva ylhäällä). Lisäksi pari hyvää tärppiä. Koko seurueella kaloja määrä, joka mahtuu yhden käden sormiin. Ja kalastettiin sentään aamuvarhaisesta iltapäivään.

Neljäntenä päivänä aivan yhtä vaikeaa. Epäinhimillisen vaikean päivän alusi yksi noin 4-5 kg hopealohi (c&r) ja loppupäivänä ei tärpin tärppiä... Hieman lohdutti se, että koko muu kööri sai vain kaksi kalaa. Sitkein kalastaja meistä oli selvästi Pasi. Vaikka olosuhteet olivat vaikeat, hän jaksoi yrittää kybällä koko päivän ja koko reissulta hän saikin eniten ja varsin tasaisesti kaloja. Antti ehdottelikin jo neljännen päivän päätteeksi, että kyselisimme Kenzieltä mahdollisuuksia bassinkalastukseen!! 

Viides päivä kuluikin sitten matkailun merkeissä. Aamulla menimme veneellä hieman eri reittiä "yläpoolille". Maisemat hienot ja usva aamuauringossa upea, mutta hei mehän oleimme tulleet kalastamaan. Yläpoolilla käännyimme takasin saman tien ja palasimme San Juan joen suulle. Oppaiden epätoivo alkoi olla käsin kosketeltavaa, mutta heidän kunniakseen voi sanoa sen, että vaikka näimme runsaasti kuningaslohia kutupuuhissa, he eivät antaneet niitä kalastaa. Päivän päätteeksi jopa sitkeä Pasimme oli turhautunut.

Viimeisenä päivänä vihdoinkin hieno keli, eli sadetta, sumua ja pilvinen päivä! Ja siksi kalat olivat vihdoinkin syönnillä. Jatkuva auringonpaiste olikin jo pilata koko loman :D Muutimme taktiikkaa ja kalastimme lähes koko päivän veneistä San Juen joen sillan yläpuolisella suvannolla. Koko seurue sai yli  kaksikymmentä kalaa ja minäkin jopa kolme hopealohta haaviin, useita tärppejä ja karkuutuksia ja seurioita. Suurin noin 8 kg, muut 6+ ja vajaat 4 kg. Kuvissa 8 ja 6+ kalat. 

 

Ilman viimeistä päivää matka olisi ollut kalastuksen osalta pettymys. Varsinkin kun kahden vuoden takaa odotukset olivat aivan eri tasolla. Sain siis 5 kalaa haaviin, mutta edellisellä kerralla vähintään kymmenkertaisen määrän. Voi jopa sanoa, että nyt on nähty Kanadan länsirannikon lohenkalastuksen kaksi ääripäätä. Kannattiko lähteä? Tottakai, vuoden päästä uudestaan :D 

Kevään ja alkukesän haukikaudesta

Blogikirjoittelu on jäänyt keväällä ja alkukesällä vähemmälle, mutta nyt heinäkuussa vihdoin loma ja aikaa päivittää kevään ja alkukesän kalastus. Toukokuu ja aina kesäkuun puoliväliin saakka kului haenkalastuksen merkeissä, kun vene oli Taalintehtaalla. Juhannuksen alla siirsin sen taas tänne Helsinkiin kuhakautta varten. Huhtikuun kolmen haukireissun jälkeen tein kaikkiaan 8 reissua Taalintehtaan eteläpuolisilla vesillä. Ohessa lyhyet raportit: 

5.5. koko päivä Taalintehtaan eteläpuolisella vesialueella lankomiehen kanssa. Päivä oli vaikea, vain 6 veneeseen (joista vieras 1), ei kokoja... ja useita tärppejä. Niin ja näimme pari isoakin kalaa :) Kaikkiaan kalat vain näykkivät jerkkejä. Väreistä luomuvärit pelittivät. Olisiko huonoon syöntiin ollut syynä vedenkorkeuden nopea nousu ??!!

8.5. pidin lomapäivän töistä ja olin koko päivä liikkeellä. Aurinkoa, heikkoa tuulta ja varovainen syönti... Vain neljä veneeseen, suurin 3,3 kg. Lisäksi lukuisa määrä tärppejä. Parasta oli kuitenkin uuden kevätkalastuspaikan katsastaminen, joka vaikutti todella hyvältä paikalta. Kahden veneeseen tulleen lisäksi näin siellä useita suuria kaloja, siis useita... mutta eivät vain olleet lainkaan syönnillä.

12.5. liikkeellä koko iltapäivän. Kovahko tuuli (10 m/s), pilvistä, mutta sää kirkastui iltaa kohden: 8 veneeseen, joista lankomiehen 2. Lisäksi useita tärppejä... vaan ei kokoja, suurin noin 3 kg silmäpuntarin mukaan. Useassa paikassa vesi oli edelleen todella kylmää (noin 6 asteista), eli kutu vielä ihan vaiheessa.

17.5. työkaverin kanssa haukikalassa Taalintehtaalla: 11 veneeseen, josta kaverin 3. Vaan ei taaskaan kokoja! Näimme kyllä isoja kaloja, mutta ne olivat kiinnostuneempia kutupuuhista. Alkuvuonna jo 56 haukea veneeseen, joista vieraiden osuus 7.

20.5. taas "vaihteeksi" haukikalassa Taalintehtaalle. Kalat olivat pääosin siirtyneet jo pois kutulahdistaan. Kun lisäksi päivä oli aurinkoinen ja kovin vähän tuulta, vaikeaa oli. Silti 7 veneeseen, joista suurin kuvan 7 kg / 103 cm eli tämän kauden ensimmäinen suurhauki :D Kävin myös uudessa paikassa, joka osoittautui todelliseksi haukilahdeksi. Siellä kalat olivat kovin erilaisia kuin muulla ja ottivat hyvin vieheeseen ... Olisiko niin, että muut hauenkalastajat eivät tiedä siitä mitään.  Kuvassa vielä seiska, joka luonnollisesti palautettiin takaisin mereen!

2.6. Naapurinmiehen kanssa haukikalassa iltapäivän 11-17. Vihdoinkin hieno kalastusilma, eli kova tuuli etelästä, pilvistä ja sadetta iltapäivän kolmeen asti taukoamatta ja sen jälkeen tihkua. Ilman ja veden lämpötila noin 9 astetta: 14 veneeseen, joista vieraan osuus 6, vaan ei kokoja.

10.6. Aurinkoa ja heikkoa tuulta, mutta silti 10 veneeseen. Suurin kuvan 6,5 kg / 94 cm.  Parhaiten toimi  jälleen luomuvärit, kun kalastan kirkkaassa vedessä. Erityisesti valko/hopea/musta (=silakkaimitaatio) ja itsevalaisevalla pigmentillä maalattu särki, aavistuksen sameammassa vedessä. Mikä mukavaa, kaloja tuli tasaisesti koko päivän ja joka paikasta missä kävin. Se mitä jäin vaan miettimään on vastaiskuni. Tärppejä oli taas vähintään yhtä monta kuin irroitettuja, eli mitä teen väärin... vai tylsät koukut vai?

17.6. Oli hieno, mutta lyhyt päivä ja viimeistä kertaa Taalintehtaalla. Nimittäin nostin ja siirsin samalla veneen trailerilla Helsinkiin kuhakautta varten, joten olin vain 4 tuntia kalassa. Koko päivä sadetta ja syönti todella hyvä: Jopa 10 veneeseen ja suurin kuvan 7,2 kg / 100 cm. 

Kaikkiaan tänä vuonna jo 104 haukea veneeseen, joista kalastuskavereiden osuus 14. Kaikkiaan keväällä ja alkukesällä tein siis 11 reissua, joten keskiarvo oli hieman alle 10 kalaa per kerta. Yhtään mp-keikkaa ei tullut.  Alkuvuosi on ollut siis todella positiivinen ja sain jopa kaksi suurhaukea (> 7kg), vaan ei yhtään jättiläistä! Lisäksi lukuisa määrä 3-6 kilon vonkaleita. 

Kalastan vain jerkeillä, koska se on mielestäni hauskin ja rennoin tapa heittokalastaa haukea. Lisäksi kalastukseeni kuuluu olennaisena osana jerkkien rakentaminen apassipuukalikasta aina maalaukseen ja lakkaukseen asti. Myös yksityiskohdat, kuten silmien rakentelu, on mielenkiintoista, enkä enää käytä kaupasta ostettavia valmiita silmiä..

Kalan saanti on jotenkin niin paljon hienompaa omilla, itse suunnitelluilla ja tehdyillä vieheillä, kuin kaupasta ostetuilla! Jerkkien rakentamisen aloitin kesällä 2008, kun kyllästyin ostettavien jerkkien korkeaan hintaan ja huonoon laatuun. Itsetehtyjen jerkkien tie on pitkä ja kivinen, enkä suosittele sitä kenellekään lyhytjännitteiselle hauenkalastajalla :D Ensimmäiset pari vuotta meni kokeilujen ja oppimisen tuskaan. Toki alkuvaiheen jerkeilläkin sain kaloja, mutta pääsääntöisesti vähemmän kuin kalakaverit kaupan vieheillä... Pikkuhiljaa aloin kuitenkin löytää toimivia värejä ja muotoja, joiden uinti oli kaloja houkuttelevaa. Lopulta 2010 suunnittelemani "kolmannen" sukupolven jerkki onkin sitten toiminut kuin unelma. Viime vuonna aloin tehdä omat akryylimaalini, joissa voin käyttää erikoispigmenttejä haluttujen efektien aikaansaamiseksi. Syksyn 2010 jälkeen voin jopa sanoa että aina, kun olen kalastanut haukea, kukaan kalakevereista ei ole kaupan vieheillä kyennyt voittamaan minua saatujen kalojen määrässä. Teen jerkkejä neljään eri kokoon ja niiden mitat ovat (keskimäärin):  suurin 18cm / 95g , 16cm / 67g, 14,5cm / 55 g ja pienin 13 cm / 35g  

Jerkkien maalauksessa yritän ottaa huomioon ne olosuhteet, joissa kalastan. Pääsääntöisesti vesi on kirkasta, joten luomuvärit toimivat hyvin. Toisaalta, kun valaistus on vähäisempää, kuten syksyn pivisinä päivinä ja illansuussa, tarvitaan enemmän huomiota. Koska etukäteen et voi tietää mikä toimii, jerkkievoluutio etenee kokeilujen, onnistumisten ja epäonnistumisten tietä. Uuden huippuvieheen löytyminen  on aina uskomattoman hieno juttu!

Ulko Hattu

Vapun jälkeen keskiviikkona siikaongelle töiden jälkeen ja saaliina jopa 5 kalaa. Ongelmana oli vain se, että niistä neljä oli särkiä ja yksi lahna... :D Eli tämän vuoden osalta siikaonginta alkaa olla ohi. Vesien lämmetessä vähempiarvoiset saaliskalat ovat vallanneet rannat ja siiat ovat siirtyneet ulommas merelle. Kausi jäi osaltani vaisuksi ja saalis oli ainoastaan 12 kalaan vain muutamalla ongintakerrlla. Jäiden aikainen sulaminen tänä vuonna teki sen, että viikonlopun "kalastuspäivä" meni haukikalassa Taalintehtaan eteläpuolisilla vesialueilla ja siianonginnalle jäi kovin vähän aikaa. Vappua ennen kalastusta haitttasivat lisäksi itätuulet, joiden seurauksena virtaukset muuttuivat niin, että Vantaan kuraiset valumavedet virtasivat rannikkoa pitkin länteen ja vesi muuttui Lauttaseeressa todella sameaksi. Ehkä jonnekin Porkkalaan ensi vuonna ...

Ehdottomasti hauskin siianongintarerissu oli vappua edeltävänä sunnuntaina, kun menimme naapurinmiehen kanssa Ulko Hattuun kumiveneellä kuten viime vuonna. Ulko Hatun etuna on mm. se, että siellä voi parhaan sesongin aikana kalastella rauhassa, kun jalan saavutettavat paikat ovat aika ruuhkaisia. Kumiveneemme kantavuus on vain 200 kiloa joten kovin pitkiä merimatkoja sillä ei tehdä. Nyt matkan kruunasi se, että sähkömoottorini akku hiipui aivan ennen aikojaan, vaikka olin ladannut sen edellisenä yönä. Onneksi tuli mela mukaan, niin pääsimme takaisin. Ulko Hattu on pienestä koostaan huolimatta todellinen helmi ja sen pohjoispäässä on pitkähkö hiekkasärkkä, joka on samaa sarkkää joka yhdistää Lauttasaaren ja Sisä Hatun.

Ulko Hatun eteläpää päättyy samaan pohjois-etelä -suuntaiseen särkkään, ja se on syksyllä varmasti hyvä meritaimenpaikka tyrskyävine kivikoineen. Kuvassa eteläkärki, joka jatkuu matalana ja kivikkoisena särkkänä kohti Melkkiä.

Iltapäivän saaliina saimme yhteensä kaikkiaan kuusi kalaa, jotka tulivat tasaisesti päivän mittaan.

 

Haukea huhtikuussa

Vene vesille Taalintehtaalla huhtikuun puolivälissä ja kolme haukireissua takana. Hiukan jännitti, miten vene toimi talven ja viime syksyn "kastumisen" jäljiltä, mutta lähes kaikki oli ok. Ainoastaan bensamittari edelleen jurnutti vastaan, eikä suostunut näyttämään tankin tilaa... Sähkömoottorin ohjaus teki lakon viime vuoden lopulla, joten uusi samanlainen moottori Honkkarista tilalle. Niin tyytyväinen olen ollut keulassa olevaan sähkömoottoriin, että piti oikein erikseen kysyä myyjältä, että onhan mallia saatavilla jatkossakin, jos on tarvetta. Lupasi, että on! Useat kaverini ovat miettineet myös sähkömoottoria keulaan, mutta kiinnitys on useissa venemalleissä hieman ongelmallista. Silver Eagle on siitä kiitollinen, että sen keulaan moottorin saa kiinni omin avuin ilman hitsauspillejä tms. Ihan tyytyväinen en ollut aiempaan kiinnitykseeni, joten nyt olin tehnyt talvella paksusta kuusivanerista (maalattuna ja lakattuna) kaksi palaa, joiden päälle moottorin saa varsin tukevasti kahdella pultilla etupilssin kannen läpi kiinnitettynä (ks. kuva).

    

Mutta kalastukseen. Huhtikuun ensimäisen reissun tein 15. päivänä sunnuntaina Jarin kanssa ja suuntasimme tutuille alkukauden paikoille. Veden lämpötila oli satamasta lähdettäessä vain noin 1,5 astetta, joten varsinaisesta kutuajan kalastuksesta ei vielä ollut kyse. Ajatuksena olikin kalastaa kutulahtien sisäänmenoreittien varsia ja varsinkin lämpimämmän veden kohtia, josko hauet olisivat tulleet lämmittelemään. Ensimmäinen pysähdys k-lahteen, joka antoi erinomaisesti kalaa viime keväällä. Lahden suulta emme löytäneet, kuin yhden seurion, mutta aivan perältä, jossa veden lämpötila oli korkeimmillaan (noin 2,5 c-astetta) kalat löytyivät. Kaikkiaan kuusi ylös ja useita tärppejä ja seurioita. Herrojen ensimmäiset kalat tältä kaudelta kuvissa:

 

Muutaman tunnin kalastettuamme matka jatkui kohti m-lahtea ja matkalla kolusimme pari uutta paikkaa, josta löytyi muutama seurio. Koska vedenkorkeus oli noin +15cm m-lahteen pääsi hyvin pelkästään sähkömoottorin voimalla, eikä tarvinnut turvautua sauvaan, jolla yleensä veneen joutuu työntämään matalimman kohdan yli. Veden lämpötila oli m-lahdessa vain noin 3,5 c-astetta, ja haukien sijasta se oli täynnä lämmittelemään tulleita lahnoja. Kalastimme vielä pois lähtiessä m-lahden edustan ja Jari sai reissun suurimman, noin 3,5 kg:n mamman, jonka luonnollisesti päästimme takaisin veteen.

  
Paluumatkalla kotisatamaan tsekkasimme vielä yhden paikan, mutta ei mitään havaintoja kaloista. Kaikkiaan veneeseen nousi 7 kalaa, joista Jarin kaksi. Parhaiten väreistä toimivat sinisävyiset jerkit.

Seuraava reissu lauantaina 21. päivänä ja yksin liikenteessä. Suunta jälleen k-lahteen, jossa veden lämpötila oli noussut lahden perällä 3,5 c-asteeseen ja kaloja huomattavasti enemmän ja laajemmalla alueella. Syönti oli erinomainen ja veneeseen nousi kaikkiaan 13 kalaa. Lisäksi 3 kalaa irrotti itsensä veneen vieressä ja lukuisa määrä seurioita. Jälleen sinisävyiset jerkit, mutta myös hopea/valko/mustat "silakat" ja "särjet" toimivat hyvin kristallinkirkkaassa vedessä. Kevään aikaisuudesta kertoo hyvin se, että lahden perällä oli edelleen jäätä rannalla.  Kuvassa näkyy yksi noin 2,5 kg kala vasemmalla, tumman alueen edessä.

Lähes koko päivä kului kolutessa laajaa lahtea ja paluumatkalla kävin vain yhdessä paikassa, jonka koodinimi olkoon vaikka l-lahti. Sen vesi oli myös noin 3,5 asteista, mutta vesi todella sameaa lahden perällä. Lahden suulla tuli vielä päivän päätteeksi sameahkosta vedestä kaksi kalaa talvella tekemälläni "särjellä", jossa olin käyttänyt itsevalaisevaa pigmenttiä.  Hyvin toimii ja juuri niin kuin pitikin! :)

Viimeisin reissu nyt lauantaina 28. päivänä ja ajatuksena kartoittaa uusia kalastuspaikkoja keväälle. K-lahdesta kuitenkin ensin kaksi kalaa veneeseen käymään, jotta kalastajan aloituspaineesta pääsee eroon. Syönti oli todella heikkoa ja illalla sain vahvistuksen, että niin oli ollut muillakin eteläisellä vesialueella kalastaneilla. Kalat pikemminkin karttoivat jerkkejä, kuin olisivat edes olleet uteliaita. Lyhyehkön ajomatkan päässä kävin uudessa paikassa, jota olin talvella hahmottanut kartasta potentiaalisena kevätpaikkana. Tämän lahden ongelmana oli se, että sinne pääsy edellytti aikamoista puikkelehtimista matalan ja kivikkoisen vesialueen läpi. Perille saavuttuani huomasin harmikseni, että oikea ranta on täynnä kesämökkejä, jossa yhdessä oli vielä mökkiläisiä paikalla. Pikainen käynti lahden perällä ja vasemman rannan kalastus antoi kuitenkin kaksi veneeseen. Tämä, nimeltään vaikka g-lahti, olisi oikein hyvä paikka viikolla kalastamiseen, kun mökkiläisiä ei ole paikalla...

Paluumatkalla menin vielä yhteen uuteen, kartalla mielenkiintoiselta näyttäneelle paikalle, jonka nimi olkoon vaikka ö-lahti. Ajo sinne menee todella kapeasta välistä (noin 3-4 metriä), mutta paikan päällä huomasin ilokseni, että vettä on noin 1,5 metriä (normaalivedellä). Hämmästyttävää oli se, että lahden vesi oli noin 8-asteista ja aivan perällä yli 10, kun lahden ulkopuolella veden lämpötila oli noin 3,5 c-astetta. Vesi oli aivan sameaa ja ajattelin jo, että täällähän hauen kutu alkaa jo olla pääosin ohi ja lahden ovat vallanneet lahnat ym. Jonkin aikaa kierrettyäni ja heiteltyäni "hohtosärkeä" siiman päähan pamahti kauden suurin kala 6,5 kg / 95 cm. Pikainen punnitus, mittaus ja hauki takaisin veteen sukua jatkamaan :)

 
Kaikkiaan kaloja on siis noussut veneeseen huhtikuussa 27, josta kaverin osuus 2 kalaa. Lisäksi lukuisa määrä riuskoja tärppejä ja seurioita. Kirkkaassa vedessä kalastaminen on jälleen ollut yhtä riemua, kun kalojen iskut jerkkeihin näkee livenä! Ao. kuvassa vielä nyt huhtikuussa parhaiten kaloja antaneet jerkit:

Siikakausi alkoi

No niin, nyt se sitten taas alkoi. Siis kevään siikakausi Larussa ja vielä lähes täsmälleen samaan aikaan kuin viime vuoden keväänä. Olin eilen ja tänään töiden jälkeen illalla onkimassa siikaa rannalta pohjaongella, tai siis kolmella ongella. Kalastuksessa oli aivan sama kuvio kuin viime keväänäkin: kahlaten Sisä-Hatuun Lauttasaaren ja Sisä-Hatun välisen särkän yli, onkien viritys rantaan ja sitten vain odottamaan. Pari mp-reissua tulikin jo tehtyä aiemmin keväällä, mutta tänään vihdoin viisi ja eilen yksi siika. Ratkaisevaa on veden lämpeneminen ja se, että pohjassa elävät monisukasmadot heräävät talven jälkeen, niin johan ilmestyvät siiatkin rannan läheisyyteen ruokailemaan. Sinne vaan pohjaongella matoa joukkoon, niin siikoja alkaa nousta mukavasti!

Tänä vuonna muutin hieman virityksiäni ja ryhdyin käyttämään tapseissa ohutta kuitusiimaa (0,14 mm) monofiilin sijaan. Kimmokkeen sain useista menetetyistä kaloista viime keväänä, kun 0,2 mm monofiilitapsi katkeaa juuri, kun olet saanut kalan kiinni... Toinen muutos on se, etä luovuin kahdesta tapsista ja siirryin yhteen. Jotenkin se on vaan helpompaa, kun tapsit eivät sotkeennu toisiinsa veden virtausten seurauksena ja aikaa ei kulu aina tuhottomasti tapsien siimasoppien selvittämiseen. Muutenkin halusin säästää käsiäni "jääkylmässä" ilmassa ja tein tapseja valmiiksi kotona niin, että ne voi suoraan kiinnittää pääsiiman päässä olevaan leikariin lukolla ja siten vaihtaa helposti uuteen, jos sotkeentuvat pahasti. Laiskuus ja mukavuus on valttia siianonginnassakin! :D Ensi viikko meneekin sitten tiiviisti näissä merkeissä ja vapun jälkeisen viikon lopulla kausi alkaakin sitten olla aika lailla ohi. Lopuksi vielä tunnelmakuva Larusta rannalta.

Haukikapuloita

Kevät lähestyy vääjäämättä ja jään reuna vetäytyy nyt vauhdilla. Koko talvihan tässä on taas odoteltu, että veneen saa vesille ja pääsee haukikalaan. Voi sitä ensimmäisten heittojen riemua! Ensi viikonloppuna haukikausi alkanee, sillä olen sopinut Taalintehtaan D-marinin kanssa, että vene lasketaan veteen ennen viikonloppua. Ilmatieteen laitoksen jääkartta kertoo, että ajojäätä on vielä merialueella, mutta satama-allas on jo vapaana. Ei haittaa, merelle on päästävä!

Talvella ehtii aina iltaisin valmistautua seuraavaan kauteen. Tänä talvena olen ollut tavallista laiskempi, mutta jotakin uutta on silti syntynyt jerkkipajassani. Viime vuonna innostuin itsevalaisevista pigmenteistä ja ne toimivat todella hyvin niin kuhanuistelussa kuin haukikalastuksessakin. Ao. kuvissa on joitakin uutuuksia tälle kaudelle. Ensimmäisessä kuvassa on ärsytysväreillä maalattuja jerkkejä samean veden ja heikon valaistuksen kalastukseen. Toisen kuvan luomuväriset jerkit on tarkoitettu taas alkukauteen kirkaan veden kalastukseen. Nyt olen panostanut erityisesti jerkkien silmiin, jotka ovat kokonaan itse rakennettuja. Ja ne hohtavat hienosti pimeässä, niin kuin rungotkin...

Floridan kalat

Floridan kalastusreissu ohi ja tässä raporttia. Kyllä, ehdottomasti kannatti lähteä keskeltä Suomen talvea lämpimän veden ääreen kalastamaan. Ja yllättäen moni asia kalastuksessa ei mennyt ollenkaan niin kuin ajattelin...

Tosiaan lensimme lankomiehen kanssa Lontoon kautta Miamiin ja sieltä vielä illalla Key Largoon perjantaina 17.2. Seuraava päivä matkasta toipumista ja turistina Key Westissä. Kalastusta kävimme sitten vähän kokeilemassa sunnuntaina Key Largossa puolen päivän pohjaongintaretkellä muiden turistien kanssa: Neljä ylös x..ahven ja joku grouper?? ei kokoja! Seuraavana päivänä siirtyminen Miamiin ja varsinaiseen asiaan, eli matalikkokalastusta Biscayne Bay:llä koko päivä, kuten myös tiistaina ja vielä torstaina ja perjantaina. Oppaana Carl Ball, jonka kanssa kalastelin kesäkuussa 2010.

Maanataina 20.2. ensimmäinen "oikea" kalastuspäivä... Koko aamupäivä yritettiin tarponia. Carl vei meidät Miami Beachin edustalle, siis suoraan tunnetun turistirannan edustalle. Kalat eivät olleet vielä tulleet sisemmäs ja parveilivat rannikon edustalla, eli se oli siis paras paikka, mistä kannatti yrittää. Aluksi isommat parvet olivat hakusessa, mutta parin tunnin etsimisen jälkeen niitä alkoi löytyä aivan rannan eteläpäästä. Syönti oli tosin surkea ja rekasimme useita kertoja parvien yli. Syöttinä käytimme elävää katkarapua, mutta vain kaksi tärppiä, joista minun oli noin 20 kiloinen ... Olisipa pysynyt kiinni!! Lopulta annoimme periksi ja suunta etelään Biscayne bay:lle. Oppaamme paikansi permit-parven ja saimme muutaman heiton yrityksen. Yksi permitti jo seurasi hienosti heittämääni syöttiä, mutta ei ottanut kiinni... argh!! :( Sitten lopuksi lohtukalaan pienempiä yrittämään ja niitähän tuli iltapäivän lopuksi 30-40 ja kaikkiaan 9:ää eri lajia: ladyfish, blue runner, erilaisia groupereita ym... :)

Tiistai oli todella vaikea päivä, mikään ei toiminut.. Aamulla tarponia tunti, ei tärpin tärppiä. Sitten barracudamatalikoille: Useita seurioita, mutta ei tärpin tärppiä. Tosin siiman päähän barracudalle tarkoitettuun vieheeseen tarttui nokkakala ja blue runner, mutta... Myös 20 kilon hai kävi siiman päässä muutaman sekunnin ajan. Permittejä saimme yrittää muutaman kerran ja sain noin neljä hyvää heittoa parven eteen, mutta ei ollut syöntiä, ei kelvannut katkarapu, eikä pikkurapu... Myös Carl yritti ja sai noin kolme hyvää heittoa permitparven eteen, mutta ei kelvannut. Keväällä permittien syönti on Carlin mukaan välillä todella heikkoa, kaloilla kun voi olla ihan muut asiat mielessä kuin syöminen ;) Päivän kruunasi se, että kun yritimme pienempiä kaloja matalikkojen välisiltä syvemmiltä "kanavilta", niidenkin löytäminen ja saanti oli tuskaa, vain kymmenkunta ylös.

Keskiviikon välipäivän jälkeen torstai oli jo parempi ja hauskempi päivä kalassa. Aamulla Carl kertoi, että oli vihdoin löytänyt ja saanut edellisenä päivänä ensimmäiset tarponit sisemmältä, eli heti aamulla Rickenbackerin sillan taakse tarponia yrittämään. Oli hämmentävää kalastaa, kun takana oli Miamin keskustan pilvenpiirtäjät. Yksi oli hetken kiinni (siis max 3 s.) ennen kuin irtosi ja se olikin ainoa tapahtuna. Tarponeja kyllä nähtiin kymmenittäin, mutta ei vain ollut syöntiä. Sitten barracudamatalikoille keskipäiväksi ja vihdoin sain kaksi veneeseen. Kaverilla lisäksi pari tärppiä. Pieniä olivat, mutta kuitenkin.

Iltapäivällä oppaamme löysi mahtavan syvänteen matalikkojen välistä, jossa oli "loputtomasti" blue runnereita, bluefishejä ja ladyfishejä. Kaikkiaan kaloja tuli veneeseen arviolta 50-70 ja laskennan lopetimme ja parinkympin kohdlla. Varsinkin ladyfishit olivat mahtavia kalastettavia, kun taistelivat kovaa ja tekivät mahtavia hyppyjä veden pinnalla kiinnittämisen jälkeen. Carl totesi, että ko. paikan syönti oli paras tällä kaudella, mitä hän on nähnyt :) Loppupäiväksi vielä tarponia yrittämään, mutta ei tärppejä. Ao. kuvassa viehe - tai mitä siitä on jäljellä - x kymmenen kalan jäljiltä. Alkuperäinen väri on siis kulta!!

Perjantaina 24.2. viimeinen kalastuspäivä ja ehdottomasti paras! Aamulla kolme tuntia tarponia Rickenbackerin sillan luona: kuusi tärppiä, joista yksi oppaan jäi vihdoin kiinni. Vapa lankomiehelle ja 20 minuutin väsytys. Lopulta noin 40 kilon kala vapautettiin vahingoittumattomana. Minulla yksi tärppi, joka irtosi heti kalan ensimmäisen hypyn yhteydessä. Carl kertoi, että vain noin joka neljäs jää kiinni kunnolla... joten olisiko se viikon neljäs sitten onnistunut, jos se olisi tullut ?!!

Seuraavaksi bonefishiä yrittämään rannan tuntumasta katkaravulla, mutta siiman päähän tulikin barracuda. Seuraava hot spot löytyi Soldier Key saaren eteläpuolelta, jossa alkoi varsinainen barracudaralli täkykalalla. Sain kaikkiaan 8 ja kaveri 6. Mukaan mahtui useita tuplatärppejä. Barracuda on aivan mieletön taistelija ja parin kolmen kilon kala vastaa helposti kymppikilon lohta.

Hienoin tapahtuma oli kuitenkin noin 15 kilon hai, jonka sain uskomattomalla tuurilla barracudajahdin lomassa. Puolen tunnin väsytys, kala veneeseen, valokuvat ja takaisin veteen vahingoittumattomana ...Yes.!!! Ennen paluuta yritimme vielä tunnin bonefishiä matalikoilla, mutta ei tulosta... eikä niin väliäkään.

Kaiken kaikkiaan voi sanoa, että tavoiteltujen kalojen - Bonefish, permit ja tarpon - saanti oli huomattavan vaikeaa. Carl parkakin oli välillä todella tuskissaan, kun mikään ei oikein tahtonut onnistua. Vuodenaika sinänsä on nimenomaan tarponin kalastusta varten. Meillä syönti vain oli heikkoa ja tunnetusti tarponin kiinnittäminen on tuuripeliä. Se että saimme yhden veneeseen, oli tilastollisesti likiman "oikein" yhdeksään tärppiin nähden. Se oli minulle yllätys, että permitien syönti vaihtelee niin tuntuvasti vuodenajan mukaan. Vaikeaa niitä on saada siiman päähän joka tapauksessa, mutta ilmeisesti myöhemmin keväällä tai kesällä mahdollisuudet ovat paremmat. Naiskaloja (bonefish) yritimme tosissaan ainoastaan perjantaina ja silloinkin Carl paikansi vain yhden muutaman kalan parven. Talvella barracudat kun tulevat matalikoille lämpimän veden ja saaliiden perässä syvemmiltä vesiltä ja naiskalan löytäminen on ilmeisesti vaikeampaa... tiedä häntä.

Sitäkin hauskempaa oli pienempien saaliden kalastus: ladyfish, blue runner ... Hyvän paikan löytymisen jälkeen kalastus on yhtä heittokalastajan juhlaa. Myös barracudan kalastus on mainettaan hienompaa, koska saaliskalana se on mieletön taistelija. Minun matkani kuitenkin kruunasi mustapilkkahai, jonka satuin vielä saamaan lankomiehen "puikkarihauki" välineillä: Daiwan 7 jalan Vulcan XX, jossa Abun 3000 haspelikela ja 0,25 kuitsiima. Oli siinä pitelemistä, kun siimän päässä hai vetää puoleen ja toiseen puoli tuntia ennen väsymistään :D

Vielä kuva kipparistamme. Seuraava Floridan reissu jo suunnitteilla paluulennolla...