lauantai 6. elokuuta 2011
Kesän 2011 kuhakaudesta
Elokuun 3. koitti vihdoin päivä, jolloin kalantulo uistellen päättyi ensimmäisen kerran tällä kesäkaudella. Olihan tässä jo uisteltukin ja kalaa on tullut aivan riittävästi. Mp-päivä on hyvä "tekosyy" päättää uistelu tällä erää ja pitää pientä hengähdystaukoa ennen alkusyksyn haukikauden käynnistymistä.
Mitä tästä kaudesta voi sitten sanoa. Ensinnäkin kauden päättyminen noudatti taas tiettyä kaavaa, joka on toiminut hyvin viime vuosina ja se liitty veden lämpötilaan. Mikäli heinäkuu on huomattavan lämmin (erityisesti yöt) veden lämpötilan huippu saavutetaan jo heinäkuun lopulla (likimain Jaakon päivänä), kuten tänä kesänä, mistä on seurannut, että kuhien saaminen heikkenee nopeasti elokuun alussa. Mikäli heinäkuu taas on kolea ja sateinen, lämpötilan huippu voi ajoittua jopa elokuun alkuun, kuten vuosi sitten ja 2007, niin kuhien saaliit säilyvät hyvinä jopa elokuun puoliväliin saakka. En siis tarkoita, etteikö kuhia voisi saada esim. jigaamalla tai muuten, mutta pintauistelun saaliisiin veden lämpötila vaikuttaa kokemukseni mukaan ratkaisevasti. Eli vesien alkaessa viilentyä kuhat siirtyvät syvemmälle ja ulommas sisäsaaristosta.
Tosiaan kuten edellisessä blogissa kerroin, saalis oli 100 kuhaa, 6 ahventa ja 2 haukea veneeseen 13 kalastuskerralla. Saalis oli siis vajaa 10 kalaa per ilta, eli selvästi paremmin kuin kertaakaa aiempina kesinä. Uskaltaisin jopa sanoa, että saalis per ilta kasvoi lähes puolella edellisiin kesiin verrattuna. Vieheiden osalta tänä kesänä käyttöön ottamani uusi väri/pigmentti -maailma toimi erityisen hyvin hieman pintaa syvemmältä uisteltaessa. Kesän ehdottomat huippuvieheet ovat seuraavassa kuvassa. Stormin lähes alkuperäisväriset kromi/sininen Thunderstickit toimivat tänäkin kesänä erinomaisesti. Samoin kuvan keskellä oleva viime kesän ykkösviehe: mulkosilmäsärki. Tämä kesä tuotti lisäksi kaksi uutta todelista huippuviehettä: Thusderstickiin maalatut silakka ja kupariahven.
Kahteen seuraavaan kuvaan on koottu kaikki ne vieheet, joilla tuli kohtalaisesti kalaa suhteessa uintiaikaan. Ylemmässä kuvassa siis pintauistelun ok-osasto ja alemmassa takilan vieheet.
Tämän kesän flopit on seuraavassa kuvassa. Aikaa annettiin, mutta yhtäkään kalaa ei tullut. Osa itsemaalattuja, joiden värit eivät vain toimineet, osa kaupan vieheitä, jotka joutavat nyt ö-pakkiin. Bomber 15 A oli aikamoinen pettynys. Sekä itsemaalatut että alkuperäisväriset floppasivat täysin. Aiempina vuosina ne ovat antaneet edes muutaman kalan. Hankalinta titanteessa on kuitenkin se, että Stormin uusi Thunderstickin malli on täysi susi. Jos vain jollakin lukijalla on myytävänä Thunderstickin klassisia 12 cm:n vaappuja, olen kiinnostunut ostamaan.
Vielä koukuista. Tänä vuonna vaihdoin tarkoituksella useaan vaappuun pienemmät, koon 6 koukut koon 4 koukkujen tilalle. Kesän aikana nimittäin testasin asiaa siten, että laitoin usein samat vaaput uimaan vierekkäin eri koukuilla ja pienemmät 6 koon koukut toimivat systemaattisesti paremmin. Kauden loppua kohden lähes kaikissa vaapuissa oli ainakin takakoukku vaihdettu kokoon 6.
Kaudesta jäi siis kaikkiaan todella positiivinen maku, vaikka en juuri lainkaan ehtinyt uusia uistelupaikkoja kartoittamaan. Voin vain kuvitella, miten ryhdyn talvella maalailemaan uusia värejä ja malleja kesän 2012 kautta varten :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti