Kuhaa uistellen

Viimeistään juhannuksen jälkeisenä viikkona vedet ovat lämmenneet niin paljon, että kesän kuhanuistelukausi alkaa. Viimeisen Taalintehtaan haukireissun jälkeen vene nousee trailerille ja suuntaa kohti Helsingin Laajasaloa, jossa toinen venepaikka. Miksi Helsinkiin? Ensinnäkin helsinkiläisenä voin ostaa kaupungilta uisteluluvan, joka antaa luvan käyttää rajoittamattomaan määrään uisteluvapoja Helsingin ja Espoon vesialueilla. Yhdellä vavalla uistelu kun nyt vain olisi aika nihkeää. Toiseksi mahdollisuudet erinomaisiin saaliisiin ovat hyvät Helsingin vesillä, vaikka kalastuspaine onkin varsin kova. Kolmanneksi paras uisteluaika on iltapäivästä iltamyöhään, joten lähteminen kalaan ja palaaminen kalastamasta on vaivatonta.

Uistelu poikkeaa huomattavsti heittokalastuksesta sekä tekniikaltaan että hengeltään. Heittokalastus on luonteeltaan aktiivista kalojen etsintää ja jokainen tärppi tuntuu kalastajan selkäytimessä. Uistelu on huomattavasti teknisempää ja perustuu enemmän välineisiin, kalapaikkojen tuntemukseen ja luonnon tarkkailuun. Kuhanuistelussa maksimoidaan saaliin todennäköisyyttä ja onnistuminen on useasta muuttajasta kiinni.

Ensimmäisen muuttujaryhmän muodostaa kalenteri ja kellonaika. Kuhat kutevat pääosin kesäkuussa ja kudun jälkeen niiden syöntihalut ovat kiivaimmillaan. Parhaimmillaan kuhanuistelu on tämän vuoksi heinäkuussa helteisellä kelillä, kun kuhaparvet tulevat aivan pintaan saalistamaan. Elokuun alkupuolella voit vielä saada hyviä saaliita, mutta jo kuun jälkipuoliskolla kalat kaikkoavat vähitellen syvempiin vesiin ja sisäsaariston ulkopuolelle. Vuorokaudenajasta paras jakso alkaa iltapäivällä ja päättyy iltahämärään.

Toinen muuttuja on sää. Veden lämpötilan pitäisi olla mielellään vähintään 18 astetta. Kylmelmälläkin voi toki uistella, mutta todennäköisyys heikkenee tuntuvasti. Tuulensuunnista parhaat ovat lempeä lounainen tai lämmin itäinen. Pohjois- ja luoteistuuli tarkoittaa aina kylmää ilmaa pohjoisesta, mikä vie kuhien syöntihalut.

Kolmannen muuttajaryhmän muodostaa paikallistekijät. Kokemuksen kautta oppii vähitellen tietämään, missä kalat viihtyvät. Erilaiset salmet ja selät ovat parhaita paikkoja heinäkuun kuhanuistelulle. Syvyyden tulisi olla vähintään kolme metriä. Lisäksi olen huomannut, että pintaan asti ulottuvien ahvenruoho"metsien" vierustoilla kuhat viihtyvät erityisen hyvin. Kaikuluotain on kuitenkin välttämätön apuväline kuhaparvien paikantamiseen. Luotainhan ei erittele kalalajeja, mutta siellä missä on saaliskalaa, voi myös olla kuhaparvia. Toisin sanottuna, siellä missä ei ole saaliskalaa ei varmasti ole myöskään kuhia. Vaikka olen uistellut jo viisi kesää aktiivisesti kuhia, olen vasta pystynyt löytämään kourallisen paikkoja, mistä kalat voi kohtuullisen varmasti löytää.

Paikallistuntemuksen vuoksi kuhanuistelu on tosiasiassa varsin vaikea laji. Helsingin seudulla tämä johtuu siitä, että monet nk. tunnetuista kuhapaikoista on selvästi ylikalastettu. Kun ajat heinäkuun iltana itäväylää, voit todeta, että Vanhankaupunginlahdella on sen seitseman venekuntaa kuhia uistelemassa. Samoin Laajalahdella. Mitallisen kuhan saaminen alkaa olla näissä paikoissa vaikeaa. Tämän vuoksi en valitettavasti tässäkään kirjoituksessa anna tarkempia koordinaatteja siitä missä uistelen.

Neljännen ryhmän muuttujia muodostaa välineet. Koska kyse on todennäköisyyden maksimoinnista, kalastan mahdollisimman monella vavalla. Yksin kalastettaessa tämä merkitsee 12-13 vavan patteria, jotka pystyy vielä kohtuullisen hyvin hoitamaan. Kaverin kanssa tämä vapamäärä hoituu leikiten. Eli plaanareilla molemmille puolille 3 vapaa (=6 vapaa) viuhkana ulos. Veneen molemmille laidoille kymmenen jalan vapa, joihin painavat, noin 30 g puntit (2+6=8 vapaa). Potkurivirtaan kaksi vapaa, joista toinen lähelle, noin 10-15 metrin päähän ja toinen kauas, 20-30 metriin (8+2=10 vapaa). Ja lopuksi takilaan veden syvyydestä riippuen 2-3 vapaa, eli kaikkiaan 12-13 vapaa. Kuulostaa paljolta, mutta tähän se nyt vain on asettunut vuosien kuluessa.

Hyvässä uisteluvavassa on kaksi ominaisuutta: Isot vaparenkaat ja lyhyt varsi kelan takana. Perusvapani on 7 jalan Shakespearen GT, joka on hyvin toimiva ja edullinen perusvapa uisteluun. Takilassa olen käyttänyt notkeita parushalpoja Daiwan Strikeforce Downrigger 7DDT -vapoja. Kelana luonnollisesti edullinen hyrräkela, johon ei kannata omaisuuksia uhrata. JSB:n kokoalumiininen uistelukela on hyvä peruskela. Siimana käytän 0,4 - 0,45 monofiilia, jonka katkeamista ei tarvitese edes miettiä.

Viehevalintaa ylikorostetaan kuhanuistelussa. Kalastusliikkeet ovat täynnä "luottopelejä" tai nk. "konkareiden" tekemiä malleja ja väreäjä. Olen kokeillut kaikenlaisia, mutta valitettavasti viehevalinta on mennyt yhä enemmän itsemaalattujen suuntaan nimenomaann pintauistelussa. Onko se nyt vain niin, että valtaosa Suomessa myytävistä kaupan vieheistä on yksinkertaisesti tehty järviolosuhteisiin, jossa värien näkyvyys, kuhien saaliskalat ym. poikkeavat merikalastuksesta. Se mikä toimii järvillä on kelvoton merellä. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, olen päätynyt vuosien jälkeen siihen, että paras uinti on Stormin klassisessa Thunderstick:ssä. Se nyt vain toimii parhaiten ja aina kun niitä jostain ylipäänsä edes saa (usein alennushyllyllä), kahmin niitä varastoon kassikaupalla.

Pintauistelussa Thunderstickistä olen sitten tehnyt omia muunnoksia, joista ao. kuvan versiot ovat selvinneet kalastuksen darwinismista hengissä. Kuvassa myös alkuperäisiä, hyvin toimivia värejä.

Seuraavassa kuvassa on muidenkin valmistajien vaappuja ja halpisvaappuja, jotka on maalattu uudelleen. Näitä käytän hieman syvemmällä uivissa vavoissa. Ja lopuksi takilan luottopelejä, joiden vahvimmat värit ovat keltaoranssi ja sinisen eri vivahteet. Myös parhaat Thunderstickit päätyvät usein takilaan, kuten esim. mulkosilmäsärki. Tämän kesän kuhakaudelle on tarkoitus tehdä uusia värejä erityisesti takilaan, mutta niistä myöhemmin.

Kuhaa uisteltaessa ei riitä, että virität vavat, ajelet tuttujen ottipaikkojen vierustoja ja seuraat kaikua. Luonnoilmiöiden seuraaminen on myös hyödyllistä. Esimerkiksi tiirojen syöksyt mereen ja pintaat kertovat siitä, että petokalat ajavat pikkukaloja pintaan. Siis sinne myös uistelemaan. Myös veden lämpötilan seuraaminen on tärkeää, sillä kuhat viihtyvät tyyppillisesti siellä, missä vesi on lämpimintä. Asteen parin muutos voi olla hyvinkin ratkaisevaa saaliin kannalta.

Kaiken kaikkiaan kuhanuistelun viehätys on lopulta siinä, että tämä kala on arvaamaton. Vaikka kaikki näyttäisi olevan olosuhteiden puolesta kohdallaan, kaloja vain ei ole missään. Kuhaparvet liikkuvat paljon kesälläkin, ja joinakin päivinä ne eivät ole sisäsaaristossa, vaikka kuinka kiertäisit luottopaikkoja. Seuraavana päivänä saalis voi sitten olla erinomainen, etkä oikein itsekään ymmärrä miksi. Myös aika ajoin kuhien sijasta voit saada suuren ahvenen (erityisesti takilasta) tai jopa hauen, vaikka niitä ei juuri olekaan Helsingin sisäsaariston sameissa vesissä.