Tosiaan lensimme lankomiehen kanssa Lontoon kautta Miamiin ja sieltä vielä illalla Key Largoon perjantaina 17.2. Seuraava päivä matkasta toipumista ja turistina Key Westissä. Kalastusta kävimme sitten vähän kokeilemassa sunnuntaina Key Largossa puolen päivän pohjaongintaretkellä muiden turistien kanssa: Neljä ylös x..ahven ja joku grouper?? ei kokoja! Seuraavana päivänä siirtyminen Miamiin ja varsinaiseen asiaan, eli matalikkokalastusta Biscayne Bay:llä koko päivä, kuten myös tiistaina ja vielä torstaina ja perjantaina. Oppaana Carl Ball, jonka kanssa kalastelin kesäkuussa 2010.
Maanataina 20.2. ensimmäinen "oikea" kalastuspäivä... Koko aamupäivä yritettiin tarponia. Carl vei meidät Miami Beachin edustalle, siis suoraan tunnetun turistirannan edustalle. Kalat eivät olleet vielä tulleet sisemmäs ja parveilivat rannikon edustalla, eli se oli siis paras paikka, mistä kannatti yrittää. Aluksi isommat parvet olivat hakusessa, mutta parin tunnin etsimisen jälkeen niitä alkoi löytyä aivan rannan eteläpäästä. Syönti oli tosin surkea ja rekasimme useita kertoja parvien yli. Syöttinä käytimme elävää katkarapua, mutta vain kaksi tärppiä, joista minun oli noin 20 kiloinen ... Olisipa pysynyt kiinni!! Lopulta annoimme periksi ja suunta etelään Biscayne bay:lle. Oppaamme paikansi permit-parven ja saimme muutaman heiton yrityksen. Yksi permitti jo seurasi hienosti heittämääni syöttiä, mutta ei ottanut kiinni... argh!! :( Sitten lopuksi lohtukalaan pienempiä yrittämään ja niitähän tuli iltapäivän lopuksi 30-40 ja kaikkiaan 9:ää eri lajia: ladyfish, blue runner, erilaisia groupereita ym... :)
Tiistai oli todella vaikea päivä, mikään ei toiminut.. Aamulla tarponia tunti, ei tärpin tärppiä. Sitten barracudamatalikoille: Useita seurioita, mutta ei tärpin tärppiä. Tosin siiman päähän barracudalle tarkoitettuun vieheeseen tarttui nokkakala ja blue runner, mutta... Myös 20 kilon hai kävi siiman päässä muutaman sekunnin ajan. Permittejä saimme yrittää muutaman kerran ja sain noin neljä hyvää heittoa parven eteen, mutta ei ollut syöntiä, ei kelvannut katkarapu, eikä pikkurapu... Myös Carl yritti ja sai noin kolme hyvää heittoa permitparven eteen, mutta ei kelvannut. Keväällä permittien syönti on Carlin mukaan välillä todella heikkoa, kaloilla kun voi olla ihan muut asiat mielessä kuin syöminen ;) Päivän kruunasi se, että kun yritimme pienempiä kaloja matalikkojen välisiltä syvemmiltä "kanavilta", niidenkin löytäminen ja saanti oli tuskaa, vain kymmenkunta ylös.
Keskiviikon välipäivän jälkeen torstai oli jo parempi ja hauskempi päivä kalassa. Aamulla Carl kertoi, että oli vihdoin löytänyt ja saanut edellisenä päivänä ensimmäiset tarponit sisemmältä, eli heti aamulla Rickenbackerin sillan taakse tarponia yrittämään. Oli hämmentävää kalastaa, kun takana oli Miamin keskustan pilvenpiirtäjät. Yksi oli hetken kiinni (siis max 3 s.) ennen kuin irtosi ja se olikin ainoa tapahtuna. Tarponeja kyllä nähtiin kymmenittäin, mutta ei vain ollut syöntiä. Sitten barracudamatalikoille keskipäiväksi ja vihdoin sain kaksi veneeseen. Kaverilla lisäksi pari tärppiä. Pieniä olivat, mutta kuitenkin.
Iltapäivällä oppaamme löysi mahtavan syvänteen matalikkojen välistä, jossa oli "loputtomasti" blue runnereita, bluefishejä ja ladyfishejä. Kaikkiaan kaloja tuli veneeseen arviolta 50-70 ja laskennan lopetimme ja parinkympin kohdlla. Varsinkin ladyfishit olivat mahtavia kalastettavia, kun taistelivat kovaa ja tekivät mahtavia hyppyjä veden pinnalla kiinnittämisen jälkeen. Carl totesi, että ko. paikan syönti oli paras tällä kaudella, mitä hän on nähnyt :) Loppupäiväksi vielä tarponia yrittämään, mutta ei tärppejä. Ao. kuvassa viehe - tai mitä siitä on jäljellä - x kymmenen kalan jäljiltä. Alkuperäinen väri on siis kulta!!
Perjantaina 24.2. viimeinen kalastuspäivä ja ehdottomasti paras! Aamulla kolme tuntia tarponia Rickenbackerin sillan luona: kuusi tärppiä, joista yksi oppaan jäi vihdoin kiinni. Vapa lankomiehelle ja 20 minuutin väsytys. Lopulta noin 40 kilon kala vapautettiin vahingoittumattomana. Minulla yksi tärppi, joka irtosi heti kalan ensimmäisen hypyn yhteydessä. Carl kertoi, että vain noin joka neljäs jää kiinni kunnolla... joten olisiko se viikon neljäs sitten onnistunut, jos se olisi tullut ?!!
Seuraavaksi bonefishiä yrittämään rannan tuntumasta katkaravulla, mutta siiman päähän tulikin barracuda. Seuraava hot spot löytyi Soldier Key saaren eteläpuolelta, jossa alkoi varsinainen barracudaralli täkykalalla. Sain kaikkiaan 8 ja kaveri 6. Mukaan mahtui useita tuplatärppejä. Barracuda on aivan mieletön taistelija ja parin kolmen kilon kala vastaa helposti kymppikilon lohta.
Hienoin tapahtuma oli kuitenkin noin 15 kilon hai, jonka sain uskomattomalla tuurilla barracudajahdin lomassa. Puolen tunnin väsytys, kala veneeseen, valokuvat ja takaisin veteen vahingoittumattomana ...Yes.!!! Ennen paluuta yritimme vielä tunnin bonefishiä matalikoilla, mutta ei tulosta... eikä niin väliäkään.
Kaiken kaikkiaan voi sanoa, että tavoiteltujen kalojen - Bonefish, permit ja tarpon - saanti oli huomattavan vaikeaa. Carl parkakin oli välillä todella tuskissaan, kun mikään ei oikein tahtonut onnistua. Vuodenaika sinänsä on nimenomaan tarponin kalastusta varten. Meillä syönti vain oli heikkoa ja tunnetusti tarponin kiinnittäminen on tuuripeliä. Se että saimme yhden veneeseen, oli tilastollisesti likiman "oikein" yhdeksään tärppiin nähden. Se oli minulle yllätys, että permitien syönti vaihtelee niin tuntuvasti vuodenajan mukaan. Vaikeaa niitä on saada siiman päähän joka tapauksessa, mutta ilmeisesti myöhemmin keväällä tai kesällä mahdollisuudet ovat paremmat. Naiskaloja (bonefish) yritimme tosissaan ainoastaan perjantaina ja silloinkin Carl paikansi vain yhden muutaman kalan parven. Talvella barracudat kun tulevat matalikoille lämpimän veden ja saaliiden perässä syvemmiltä vesiltä ja naiskalan löytäminen on ilmeisesti vaikeampaa... tiedä häntä.
Sitäkin hauskempaa oli pienempien saaliden kalastus: ladyfish, blue runner ... Hyvän paikan löytymisen jälkeen kalastus on yhtä heittokalastajan juhlaa. Myös barracudan kalastus on mainettaan hienompaa, koska saaliskalana se on mieletön taistelija. Minun matkani kuitenkin kruunasi mustapilkkahai, jonka satuin vielä saamaan lankomiehen "puikkarihauki" välineillä: Daiwan 7 jalan Vulcan XX, jossa Abun 3000 haspelikela ja 0,25 kuitsiima. Oli siinä pitelemistä, kun siimän päässä hai vetää puoleen ja toiseen puoli tuntia ennen väsymistään :D
Vielä kuva kipparistamme. Seuraava Floridan reissu jo suunnitteilla paluulennolla...
