Matalikkokalastus tapahtuu todella kevyellä kalustolla. Vene on matalapohjainen, noin 5-5,5 mertiä pitkä ja sen tulee voida mennä laajoille matalikoille, joissa on vain puolesta metristä metriin vettä. Veneen perässä on runsaan metrin korkuinen koroke "torni", jonka päällä opas seisoo. Keulassa on vastavasti noin puolen metrin korkuinen koroke, jonka päällä taas kalastaja seisoo. Kun saavutaan pelipaikoille, opas kiipeää taakse ja alkaa pitkällä sauvalla liikuttaa venettä pitkin matalikkoa. Olennaista on todella rauhallinen liikkuminen, jotta kaloja ei säikytetä. Kun opas näkee korkealta kalaparven, alkaa hän sauvoa venettä kohti parvea. Matalikoilla se on usein naiskala (bonefish), joka on erityisen arka kala. Parvi voi olla kooltaan kolmesta kalasta isoihin kymmenien kalojen parviin. Kun vene on sopivalla etäisyydellä kaloista tai parvi ui sopivasti veneen läheltä, opas alkaa kiljua kalastajalle ohjeita. Kellotaulun mukaisesti opas ohjaa kalastajaa, minne pitää katsoa ja sitten lopulta heittää. Käytännössä kalastajalla on vain yksi mahdollisuus onnistua. Viehe, perho tai syötti pitää osata heittää noin 1-2 mertiä kalojen eteen, jotta ne sen sopivasti huomaavat. Jos heität suoraan päälle tai liian lähelle, kalat pelästyvät. Liian kauas tai taakse heitettynä sinulla on ehkä mahdollisuus toiseen yritykseen, mutta se on usein aika teoreettinen, koska kalat liikkuvat nopeasti vedessä.
Kesällä 2010 oppaanani oli Carl Ball, joka suosi elävää syöttiä. Syöttejä hän piti veneen takaosassa olevassa sumpussa. Vaikka perho olisi ollut vaihtoehtona, en edes miettinyt sitä, kun koko kalastusmuoto oli uusi. Hyrräkeloja he eivät käyttäneet ja käteen annettu haspeli vaikutti yllättävän kevyeltä. Samaa ei voi sanoa kaloista, jotka tarttuivat koukkuun. 3-4 kilon naiskala oli aivan uskomaton taistelija ja esim. Kanadassa kalastamani kymppikiloiset koiralohet olivat vaisuja verrattuna pieniin naiskaloihin. Carl naureskelikin, että hauenkalastajat käyttävät aivan turhan järeitä välineitä niin vaisun kalan taltuttamiseen.
Toinen mahdollinen saalis on sinipompano (permit). John Bailey arvioi kirjassaan "50 kalaa / Kalastajan unelmasaaliit" että se on kutakuinkin suurin haaste, mihin kalastusmaailmassa voi törmätä. Vähäisestä kokemuksesta huolimatta voin yhtyä käsitykseen, että sen kalastaminen on käsittämättömän hienoa. Permitin voi tavata satunnaisesti matalikoilta, mutta todennäköisemmin niiden välissä olevien syvempien kanavien "channel" reunoilta. Syötti on kuitenkin vaihdettava katkaravusta elävään pikkurapuun, joka kiinnitetään koukkuun painamalla se läpi kuoren reunasta. Rapu pysyy siis elävänä koko päivän, kunhan muistaa pitää sen kalastuksen välillä vedessä. Permitin haaste on sen havaitseminen ja nopeus. Ne ovat todella säikkyjä, ja niiden kanssa on vain yksi heittomahdollisuus. Carl oli siitä käsittämättömän hyvä opas, että sain kahden kalastuspäivän aikana kourallisen mahdollisuuksia. Veneeseen nousi permittejä jopa kolme, joista yksi tuli epäortodoksisesti matalikolta ja vielä katkaravulla. Joskus permitit seuraavat rauskuja matalikoille ja sen yhden sain mielettömällä tuurilla, kun onnistuin heittämään syötin juuri sopivasti sen eteen. Kala oli vielä kooltaan 12,3 kg, mikä on huomattavan paljon keskikokoa suurempi. Siiman päässä permit on aivan mieletön menijä, ja aluksi se vetää kelasta 100 metriä siimaa sukkana, eikä siinä vaiheessa kannata tehdä vielä yhtään mitään. Sitten alkaa väsytys, joka voi hyvin kestää puolesta tunnista tuntiin. Vapaa pitää aina osata kääntää siten että se on eri suuntaan, kuin mihin kala vetää.
Kolmas tavoiteltu kala on tarponi (tarpon), mutta kesäkuussa niiden saaminen alkaa olla Miamin eteläpuolisilla vesillä vaikeaa. Kalat valtavat pohjois- eteläsuuntaisesti vuoden mittaaan ja tarponin paras sesonki ajoittuukin helmi-maaliskuulle. Sitä yritimme "onkia" elävällä ravulla Carlin luottopaikoista, mutta emme saaneet tärpin tärppiä. Jos saat saman päivän aikana sekä bonefishin, permitin ja tarponin, olet tehnyt kalastusmaailman "Grand Slamin". Minulla jäi tarponi uupumaan...
Nämä olivat siis niitä tavoiteltuja ja paikallisten arvostamia saaliita. Toki matalikoilta löytyy muitakin saaliita, kuten hai, erilaiset makrillit tai mieletön taistelija barracuda. Kun tarponeja ei ensimmäisen päivän aamuna saatu, Carl vei minut seuraavaksi sopivalle barracudamatalikolle. Suomalaisen on vaikea uskoa, miksi paikalliset väheksyvät tätä kalaa. Kymmenen kilon barracudan tärppi on aivan mieletön ja taistelua et unohda koskaan. Ehkä se on saalliina liian helppo, koska saalisilmoituksiin niitä ei edes merkitä ?!?!
Kaikki kalastus on pyydystä ja vapauta periaatteella. Carl oli hyvin tarkka siitä, että valokuvaus ei saanut kestää kuin hetken, jotta kalat päätyvät vahingoittumattomina takaisin mereen. Permitit merkittiin tutkimusta varten. Mukaan kannattaa ottaa hyvät aurinkolasit, aurinkosuojaa kertoimella 50-80!! ja päähine, joka suojaa auringolta. Tämä kalastus ei todellakaan ole mitään auringonottoa kaljatölkki kourassa, vaan siltä suojautumista, tropiikissa ja merellä kun ollaan. Niin ja paljon vettä juotavaksi mukaan. Lopuksi vielä muutama tunnelmakuva mereltä...
